
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Laitilan kulttuurisihteerille Jukka Vehmakselle kotiseutuneuvoksen arvonimen.
Vehmas vastaa työssään muun muassa Laitilan kulttuurielämän kehittämisestä, kulttuuritapahtumista, museotoiminnasta ja kulttuurimatkailun edistämisestä. Hän hoitaa myös Munamarkkinoiden ohjelmasuunnittelun ja vaalii monin tavoin paikallishistoriaa.
Paikallisten yhdistysten lisäksi hän on edistänyt kulttuuria myös maakunnallisissa luottamustehtävissä.
Hänen elämäntyönsä palkittiin vuonna 2012 Turussa Vuoden kulttuuriteko -palkinnolla. Palkinnon perusteluissa kiitettiin Vehmaksen kädenjälkeä paitsi Laitilassa myös laajemmin koko Vakka-Suomessa.
Vehmas on Laitilan pelimannien ja Laitilan Soittokunnan kantavia voimia. Hän sai äskettäin Suomen Puhallinorkesterien Liiton, SPOL:n erityisansiomerkin. Kornettia soittava kulttuurin monitoimimies on ollut mukana Laitilan Soittokunnan riveissä 1960-luvulta lähtien.
Jukka Vehmas ei suinkaan ole ainoa suuresti arvostamani laitilalainen, mutta kyllä sen rivin etumaisia. Nimitys ei voisi oikeampaan osua. Onneksi olkoon, Juka ja Laitila!
Kommenttien lisääminen on estetty.