Yli 50-vuotiaiden pyöräily heikoissa kantimissa

0
Muistamalla liikennesäännöt ja normaali varovaisuus pyöräily on turvallinen liikuntamuoto kaikenikäisille. Kuva: Aleksi Mäkelä

Pyöräliitto ilmaisi huolensa yli 50-vuotiaiden polkupyöräilyn harrastamisen pienestä määrästä.

– Jopa lähes kolmasosa yli 50-vuotiaista ei käytä pyörää lainkaan, ja yli 65-vuotiaista määrä on jo 44 prosenttia, täsmentää Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen.

Pyöräliitto epäilee tiedotteessaan yhdeksi ikääntyneiden vähäisen fillaroinnin syyksi harhaluulot siitä, että pyöräily on todellisuutta vaarallisempi liikuntamuoto.

– Pyöräilijöiden kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat enemmän kuin puolittuneet kahdessa vuosikymmenessä. Ostoskassia ei kannata roikottaa tangossa, vaan laittaa se koriin, pyöräilylaukkuun tai reppuun. Katujen ja maanteiden ylitykset kannattaa tehdä rauhassa ja tarvittaessa pysähtyä katsomaan tuleeko muita, Koistinen luettelee.

Pyöräily on ennen kaikkea matalan kynnyksen liikuntaa muun muassa niille, joille liikunta muilla tavoilla tuottaa vaikeuksia.

– Pyöräily on erinomaista liikuntaa esimerkiksi nivelvaivoista kärsiville sekä ylipainoisille. Polkupyöräily edistää kestävyyskuntoa, lihaskuntoa ja tasapainoa. Sen merkittävin etu moneen muuhun liikuntamuotoon on helppous: asioiden hoitaminen pyörällä on samalla liikuntaa, Koistinen muistuttaa.

Kuntopyöräilyä harrastavilla ja siitä innostuneilla on vielä juhannukseen asti aikaa osallistua haastepyöräilyyn, jossa Laitila kilpailee naapurikuntia vastaan aktiivisimman pyöräilykylän kunniasta. Kirjauslaatikoita löytyy eri puolilta kaupunkia yhteensä 19, mutta myös mobiilikirjaus on käytössä.

Osallistuminen edellyttää vähintään 10 kilometrin matkan pyöräilyä.

Laitila on ollut haastepyöräilyssä yli 5000 asukkaan kuntien ykkönen joka vuosi vapusta juhannukseen kilpailtavan kampanjan 20-vuotisen historian aikana.