Hantlan kesänäyttely nyt avoinna

0
Nostalgiset näkymät menneen ajan Vehmaasta ovat vahvasti esillä Rauno Luttisen teoksissa. Kuva: Aleksi Mäkelä.

Pyhärannan Reilan kylässä sijaitsevan Hannulan konsertti- ja taideyhdistyksen Hantlan latogallerian perinteinen kesän kuvataidenäyttely on nyt auki. Tauluja ja keramiikkateoksia voi käydä ihastelemassa elokuun loppuun asti.
Hantlan puheenjohtaja Rauno Luttinen muistuttaa, että kesänäyttely toimii osana vuonna 1999 taipaleensa aloittaneen Hantlan 20-vuotisjuhlaohjelmaa.

– Aloittaessamme yhdistystoiminnan ajatuksena oli se, että ensisijaisesti pyhärantalaiset taiteilijat pääsevät esiintymään. Olemme järjestäneet yhteensä noin 50 taidenäyttelyä. Kaikki näyttelyt eivät ole olleet täällä Hannulassa vaan myös muualla Suomessa. Tällä hetkellä Saksassa on kaksi näyttelyä Hantlan nimissä, joissa on maalauksiani, Luttinen kertaa.

Aiheiltaan monipuolinen näyttely on vaihteleva myös taiteilijoiden ikäjakaumaa tarkasteltaessa. Taiteilijana itseoppinut 12-vuotias Santeri Suomi aloitti piirtämisen jo kolmevuotiaana tietokoneohjelmaa hyödyntäen.

– Tietokonepelien maailma näkyy Santerin töissä. En tiedä mistä kaikkialta hän oikein keksii aiheensa, kommentoi Suomen täti Tarja Suomi taiteilijanimi Sandella mielikuvitukselliset teoksensa signeeraavan veljenpoikansa taidetta.

Lisää aiheesta ensi viikon tiistain lehdessä.