Tulokset: Aurinkoiset nuorisokansalliset kisat Laitilassa

0
- Helle ei haitannut pitkien matkojenkaan ennätystehtailua. 13-poikien 800 metrillä mukana Jyskeen pojista Kasper Antola ja Julius Lukkala. Kuva: Ilkka Simola

Laitilan Jyskeen lauantaiset nuorisokansalliset sujuivat aurinkoisesti niin sään kuin tulostasonkin suhteen. Hellelukemia lähestyvä ilma innoitti nuoret ennätysmäiseen tulostehtailuun yli puolen reilusta kolmestasadasta tuloksesta saadessa peräänsä henkilökohtainen ennätys -merkinnän. Vauhdissa olivat niin Jyskeen omat kuin vieraatkin urheilijat.
Kun vielä kisavierailtakin tuli kehuja nappiin menneistä järjestelyistä hymyilivät kisaisännät yhdessä osallistujien kanssa.
Kovinta vauhtia nähtiin takasuoralla Joni Vainio-Kailan kiitäessä satasen lievästi liian kovaan myötäiseen (+2,2) 10,85. Tilastokelpoinen aika ei ole, mutta selvästi mies on nopeammassa kunnossa kuin koskaan ja kevätkesällä juostu seuraennätys 10,98 olisi alittunut sallitussakin tuulessa. Nopeudesta ei ainakaan menestys elokuun alun Kalevan Kisojen pitkissä aidossa Lappeenrannassa jää kiinni.
Tyttöjen puolella satasella piti kovinta vauhtia 15-vuotias Carolina Grönroos vetämällä sallitussa tuulessa Jyskeen naisten kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi oikeuttavan ajan 13,18.
Jyskeen sisulisäennätys sentään saatiin 9-vuotiaiden poikien pikamatkalla Noel Raiskinmäen pinkaistessa 40 metriä aikaan 6,69. Vielä kovempaa kipaisi samanikäisten tyttöjen sarjassa Jasmin Vaskelainen. 6,63 ei ole aivan seuraennätys mutta nousee kauden Suomen tilastossa jo neljänneksi.
Valtakunnallisesti parhaan tuloksen teki jälleen Kalannin Vankan Otto Hiivola korottaen 15-vuotiaiden poikien seipään kauden kärkitulostaan kymmenellä sentillä lukemiin 430. Hiivola on viihtynyt Laitilan kentällä hyvin mitä osoittaa Tilastopajan tietokannassa olevaa 150 täällä tehtyä tulosta.

Ilkka Simola

Tulokset:

Laitilan Nuorisokansalliset 20.7.
M 100m (+2,2) 1) Joni Vainio-Kaila LaitJy 10,85, 2) Eero Helppolainen PorinTa 10,95, 3) Viachaslau Balitski LaitJy 11,45.

M Keihäs 1) Henri-Jussi Kurvinen VehmU 61,13, 2) Jouni Turkki LaitJy 48,03.

P9 40m 1) Iisak Vainio UudKK 6,53, 2) Noel Raiskinmäki LaitJy 6,69, 3) Axel Raunio PargIF 6,82, 4) Eeli Heiska TuUL 6,89, 5) Elmo Mäki RaisKu 6,98, 6) Leevi Skonbäck MaskKa 7,03, 7) Akseli Heinonen LaitJy 7,24, 8) Peetu Tanhuanpää LaitJy 7,26, 9) Jussi Lukkala LaitJy 7,34, 10) Jesse Mäkitalo KiukKi 7,50, 11) Juho Männistö TuUL 7,60, 12) Niki Sirén RaisKu 7,76
Erä 1 (NM) 1) Akseli Heinonen LaitJy 7,24, 2) Peetu Tanhuanpää LaitJy 7,26, 3) Jussi Lukkala LaitJy 7,34, 4) Jesse Mäkitalo KiukKi 7,50, 5) Juho Männistö TuUL 7,60, 6) Niki Sirén RaisKu 7,76. Erä 2 (NM) 1) Iisak Vainio UudKK 6,53, 2) Noel Raiskinmäki LaitJy 6,69, 3) Axel Raunio PargIF 6,82, 4) Eeli Heiska TuUL 6,89, 5) Elmo Mäki RaisKu 6,98, 6) Leevi Skonbäck MaskKa 7,03.

P9 1000m (NM) 1) Akseli Änäkkälä SalVil 3.37,70, 2) Niki Sirén RaisKu 3.46,63, 3) Eeli Heiska TuUL 3.55,89, 4) Juuso Laine UudKK 3.57,50, 5) Akseli Heinonen LaitJy 4.12,31, 6) Jussi Lukkala LaitJy 4.21,82, 7) Juho Männistö TuUL 4.26,32, 8) Peetu Tanhuanpää LaitJy 4.33,73, 9) Elmo Mäki RaisKu 4.40,10.

P9 Pituus 1) Axel Raunio PargIF 3,72, 2) Elmo Mäki RaisKu 3,61, 3) Iisak Vainio UudKK 3,59, 4) Noel Raiskinmäki LaitJy 3,58, 5) Akseli Änäkkälä SalVil 3,45, 6) Eeli Heiska TuUL 3,31, 7) Jussi Lukkala LaitJy 3,26, 8) Akseli Heinonen LaitJy 3,21, 9) Peetu Tanhuanpää LaitJy 3,18, 10) Leevi Skonbäck MaskKa 3,03, 11) Jesse Mäkitalo KiukKi 3,02, 12) Niki Sirén RaisKu 3,01, 13) Juho Männistö TuUL 2,84, 14) Vilho Virjonen TuUL 2,65.

P9 Kuula 1) Elmo Mäki RaisKu 7,77, 2) Jussi Lukkala LaitJy 6,79, 3) Jesse Mäkitalo KiukKi 6,30, 4) Peetu Tanhuanpää LaitJy 6,27, 5) Niki Sirén RaisKu 5,90, 6) Iisak Vainio UudKK 5,86, 7) Axel Raunio PargIF 5,82, 8) Noel Raiskinmäki LaitJy 5,12, 9) Vilho Virjonen TuUL 4,28, 10) Akseli Heinonen LaitJy 3,23.

T9 40m 1) Jasmin Vaskelainen LaitJy 6,63, 2) Mila-Marissa Vaskelainen LaitJy 7,02, 3) Ilona Utriainen RaisKu 7,08, 4) Emilia Suominen KalVa 7,18, 5) Viola Soini KalVa 7,30, 6) Iina Aalto YlänKi 7,46, 7) Fanni Paasio KalVa 7,48, 8) Kerttu Matikainen LaitJy 7,52, 9) Salla Tähtinen VampU 7,55, 10) Mirella Manner VehmKi 7,61, 11) Josefiina Heinonen LaitJy 7,79, 12) Saana Tähtinen VampU 7,83, 13) Senni Heinonen UudKK 8,03, 14) Hilda Mattila NaantLöy 8,11, 15) Odelia Suutari UudKK 8,14, 16) Emma Tättilä KalVa 8,33, Isabel Lindqvist TuUL DNS
Erä 1 (NM) 1) Iina Aalto YlänKi 7,46, 2) Fanni Paasio KalVa 7,48, 3) Hilda Mattila NaantLöy 8,11, 4) Odelia Suutari UudKK 8,14, 5) Emma Tättilä KalVa 8,33. Erä 2 (NM) 1) Kerttu Matikainen LaitJy 7,52, 2) Salla Tähtinen VampU 7,55, 3) Mirella Manner VehmKi 7,61, 4) Josefiina Heinonen LaitJy 7,79, 5) Saana Tähtinen VampU 7,83, 6) Senni Heinonen UudKK 8,03. Erä 3 (NM) 1) Jasmin Vaskelainen LaitJy 6,63, 2) Mila-Marissa Vaskelainen LaitJy 7,02, 3) Ilona Utriainen RaisKu 7,08, 4) Emilia Suominen KalVa 7,18, 5) Viola Soini KalVa 7,30, Isabel Lindqvist TuUL DNS.

T9 1000m (NM) 1) Ilona Utriainen RaisKu 4.15,97, 2) Kerttu Matikainen LaitJy 4.16,02, 3) Alexandra Söderblom MaarMa 4.35,88, 4) Odelia Suutari UudKK 4.45,20, 5) Emma Tättilä KalVa 4.46,36, Josefiina Heinonen LaitJy.

T9 Pituus 1) Jasmin Vaskelainen LaitJy 3,57, 2) Mila-Marissa Vaskelainen LaitJy 3,46, 3) Isabel Lindqvist TuUL 3,27, 4) Ilona Utriainen RaisKu 3,27, 5) Kerttu Matikainen LaitJy 3,19, 6) Viola Soini KalVa 3,18, 7) Fanni Paasio KalVa 3,15, 8) Wilma Mattila MaskKa 3,09, 9) Iina Aalto YlänKi 3,04, 10) Emilia Suominen KalVa 2,98, 11) Alexandra Söderblom MaarMa 2,94, 12) Saana Tähtinen VampU 2,92, 13) Hilda Mattila NaantLöy 2,87, 14) Josefiina Heinonen LaitJy 2,75, 15) Senni Heinonen UudKK 2,74, 16) Salla Tähtinen VampU 2,71, 17) Odelia Suutari UudKK 2,65, 18) Amanda Skonbäck MaskKa 2,60, 19) Emma Tättilä KalVa 2,57.

T9 Kuula 1) Saana Tähtinen VampU 6,26, 2) Senni Heinonen UudKK 5,92, 3) Emilia Suominen KalVa 5,52, 4) Salla Tähtinen VampU 5,21, 5) Odelia Suutari UudKK 5,06, 6) Emma Tättilä KalVa 4,81, 7) Fanni Paasio23 KalVa 4,55, 8) Kerttu Matikainen LaitJy 4,49, 9) Mila-Marissa Vaskelainen LaitJy 4,32, 10) Ilona Utriainen RaisKu 4,01, 11) Viola Soini KalVa 3,96, 12) Josefiina Heinonen LaitJy 3,86, 13) Iina Aalto YlänKi 3,61, 14) Wilma Mattila MaskKa 3,40, 15) Jasmin Vaskelainen LaitJy 3,21, Emilia Aaltonen LaitJy.

T11 60m 1) Marianne Savolainen YlänKi 9,03, 2) Sanni Tähtinen VampU 9,09, 3) Alisa Sormunen UudKK 9,18, 4) Iida Vähätalo NaantLöy 9,34, 5) Vanessa Ahlgren KimSF 9,82, 6) Julia Mäntysalo LaitJy 9,89, 7) Viivi Koivisto YlänKi 10,24, 8) Minea Manner VehmKi 10,47, 9) Alisa Hemmilä LaitJy 10,51, 10) Auni Viitasalo UudKK 10,52, 11) Olivia Suutari UudKK 10,56, 12) Elli Tättilä KalVa 10,63
Erä 1 (-0,1) 1) Vanessa Ahlgren KimSF 9,82, 2) Viivi Koivisto YlänKi 10,24, 3) Alisa Hemmilä LaitJy 10,51, 4) Auni Viitasalo UudKK 10,52, 5) Olivia Suutari UudKK 10,56, 6) Elli Tättilä KalVa 10,63. Erä 2 (+0,9) 1) Marianne Savolainen YlänKi 9,03, 2) Sanni Tähtinen VampU 9,09, 3) Alisa Sormunen UudKK 9,18, 4) Iida Vähätalo NaantLöy 9,34, 5) Julia Mäntysalo LaitJy 9,89, 6) Minea Manner VehmKi 10,47.

T11 1000m (NM) 1) Iida Vähätalo NaantLöy 3.32,15, 2) Olivia Suutari UudKK 3.46,09, 3) Auni Viitasalo UudKK 3.49,13, 4) Milja Aaltonen VehmKi 3.58,86, 5) Elli Tättilä KalVa 4.20,00.

T11 Pituus 1) Marianne Savolainen YlänKi 4,20, 2) Sanni Tähtinen VampU 4,09, 3) Iida Vähätalo NaantLöy 4,01, 4) Alisa Sormunen UudKK 3,91, 5) Julia Mäntysalo LaitJy 3,68, 6) Alisa Hemmilä LaitJy 3,38, 7) Elli Tättilä KalVa 3,34, 8) Olivia Suutari UudKK 3,30, 9) Minttu Aaltonen VehmKi 3,06, 10) Auni Viitasalo UudKK 3,00, 11) Ellen Roine RaisKu 2,94.

T11 Kuula 1) Olivia Suutari UudKK 8,73, 2) Milla Aarnio NaantLöy 8,52, 3) Iida Vähätalo NaantLöy 7,40, 4) Sanni Tähtinen VampU 7,40, 5) Elli Tättilä KalVa 7,14, 6) Milja Aaltonen VehmKi 6,72, 7) Julia Mäntysalo LaitJy 6,12, 8) Vanessa Ahlgren KimSF 6,05, 9) Auni Viitasalo UudKK 5,25, 10) Alisa Hemmilä LaitJy 4,96, 11) Ellen Roine RaisKu 4,63.

P11 60m 1) Voitto Virjonen TuUL 9,07, 2) Isak Raunio PargIF 9,28, 3) Richard Lindqvist TuUL 9,32, 4) Niilo Lännistö VehmKi 9,38, 5) Einari Vuorela LaitJy 9,39, 6) Joona Auremaa NaantLöy 9,47, 7) Niklas Ojanen TuUL 9,49, 8) Onni Salminen LaitJy 9,68, 9) Antti Ristanen LoimLei 9,73, 10) Eero Kaunisto NaantLöy 9,80, 11) Hugo Yli-Antola LaitJy 9,85, 12) Veikko Vähä-Kouvola VehmKi 10,72, 13) Joonas Heinonen UudKK 11,04
Erä 1 (+1,8) 1) Hugo Yli-Antola LaitJy 9,85, 2) Veikko Vähä-Kouvola VehmKi 10,72, 3) Joonas Heinonen UudKK 11,04. Erä 2 (+1,4) 1) Joona Auremaa NaantLöy 9,47, 2) Onni Salminen LaitJy 9,68, 3) Antti Ristanen LoimLei 9,73, 4) Eero Kaunisto NaantLöy 9,80. Erä 3 (+1,1) 1) Voitto Virjonen TuUL 9,07, 2) Isak Raunio PargIF 9,28, 3) Richard Lindqvist TuUL 9,32, 4) Niilo Lännistö VehmKi 9,38, 5) Einari Vuorela LaitJy 9,39, 6) Niklas Ojanen TuUL 9,49.

P11 1000m (NM) 1) Niilo Kouvalainen KiuruvU 3.38,26, 2) Tuomas Suopajärvi MaskKa 3.52,22, 3) Antti Ristanen LoimLei 4.01,68.

P11 Pituus 1) Voitto Virjonen TuUL 4,43, 2) Niilo Lännistö VehmKi 4,09, 3) Eero Kaunisto NaantLöy 4,09, 4) Joona Auremaa NaantLöy 3,83, 5) Richard Lindqvist TuUL 3,82, 6) Isak Raunio PargIF 3,79, 7) Onni Salminen LaitJy 3,78, 8) Niklas Ojanen TuUL 3,73, 9) Antti Ristanen LoimLei 3,13, 10) Joonas Heinonen UudKK 3,06, 11) Veikko Vähä-Kouvola VehmKi 3,02.

P11 Kuula 1) Joonas Heinonen UudKK 8,55, 2) Voitto Virjonen TuUL 8,48, 3) Niklas Ojanen TuUL 8,15, 4) Niilo Lännistö VehmKi 8,02, 5) Frans Heinonen UudKK 7,62, 6) Onni Salminen LaitJy 7,33, 7) Eero Kaunisto NaantLöy 6,76, 8) Richard Lindqvist TuUL 6,61, 9) Veikko Vähä-Kouvola VehmKi 6,43, 10) Isak Raunio PargIF 6,24, 11) Antti Ristanen LoimLei 5,60, 12) Joona Auremaa NaantLöy 5,55, 13) Einari Vuorela LaitJy 4,48.

T13 800m (NM) 1) Rania Toivonen UudKK 2.37,02, 2) Anni Saarinen KalVa 2.46,76, 3) Maija Männistö TuUL 2.47,33, 4) Vanessa Laulumaa LaitJy 2.49,69, 5) Lotta Uotila YlänKi 2.50,51, 6) Sofia Talvensaari KalVa 2.51,86, 7) Aada Vuoriaho LaitJy 2.58,41.

T13 60m aidat 1) Aada Vuoriaho LaitJy 10,42, 2) Elviira Tarvainen MaskKa 10,76, 3) Henriikka Laine MaskKa 11,07, 4) Melissa Palmroth LaitJy 11,14, 5) Maija Männistö TuUL 11,17, 6) Josefiina Vainio-Kaila LaitJy 12,41, 7) Mimosa Manner VehmKi 12,88, 8) Ellen Lahtivuo VehmKi 13,23, 9) Aada Lautanala VehmKi 13,79
Erä 1 (-0,3) 1) Elviira Tarvainen MaskKa 10,76, 2) Henriikka Laine MaskKa 11,07, 3) Josefiina Vainio-Kaila LaitJy 12,41. Erä 2 (+0,8) 1) Aada Vuoriaho LaitJy 10,42, 2) Melissa Palmroth LaitJy 11,14, 3) Maija Männistö TuUL 11,17, 4) Mimosa Manner VehmKi 12,88, 5) Ellen Lahtivuo VehmKi 13,23, 6) Aada Lautanala VehmKi 13,79.

T13 Pituus 1) Elli Ajosenpää MaskKa 4,37, 2) Aada Vuoriaho LaitJy 4,32, 3) Maija Männistö TuUL 4,24, 4) Henriikka Laine MaskKa 4,15, 5) Emma-Lotta Roine RaisKu 4,06, 6) Melissa Palmroth LaitJy 3,69, 7) Josefiina Vainio-Kaila LaitJy 3,59, 8) Ida Mäki VirttNou 3,54, 9) Aada Lautanala VehmKi 3,35, 10) Ellen Lahtivuo VehmKi 3,32, 11) Lumia Reivo LaitJy 3,31.

T13 Keihäs 1) Maya-Maria Hautala TuUL 36,21, 2) Rania Toivonen UudKK 35,90, 3) Elviira Tarvainen MaskKa 34,83, 4) Enni Virjonen TuUL 33,06, 5) Milla Aarnio NaantLöy 31,84, 6) Sofia Talvensaari KalVa 29,66, 7) Aada Vuoriaho LaitJy 28,20, 8) Sara Soini KalVa 27,60, 9) Lumia Reivo LaitJy 25,76, 10) Ida Mäki VirttNou 20,26, 11) Ellen Lahtivuo VehmKi 18,37, 12) Melissa Palmroth LaitJy 17,23, 13) Aada Lautanala VehmKi 15,77, 14) Emma-Lotta Roine RaisKu 12,88, 15) Saana Salmi YlänKi 11,44, Niklas Ojanen TuUL.

P13 800m (NM) 1) René-Peter Vuorio MaarMa 2.28,89, 2) Hannu Sjöblom LoimLei 2.29,44, 3) Jyri Holvitie KalVa 2.41,80, 4) Niko Kaunisto NaantLöy 2.44,06, 5) Julius Lukkala LaitJy 2.46,84, 6) Kasper Antola LaitJy 2.50,67, 7) Asko Komulainen MaarMa 3.08,57.

P13 60m aidat (+1,2) 1) Hannu Sjöblom LoimLei 11,13, 2) Julius Lukkala LaitJy 11,32, 3) Kasper Antola LaitJy 11,91, 4) Henri Aava MaarMa 12,13.

P13 Pituus 1) Julius Lukkala LaitJy 4,25, 2) Joni Seppänen KalVa 4,19, 3) Hannu Sjöblom LoimLei 4,07, 4) Aatu Kukkonen TuUL 4,04, 5) Asko Komulainen MaarMa 3,70.

P13 Keihäs 1) Henri Aava MaarMa 35,88, 2) Valtteri Valtonen LaitJy 33,37, 3) Aatu Kukkonen TuUL 31,86, 4) Julius Lukkala LaitJy 29,84, 5) Asko Komulainen MaarMa 26,79, 6) Niklas Ojanen TuUL 22,65.

P15 100m (+2,9) 1) Stephen Kurki NaantLöy 11,66, 2) Remi Holvitie KalVa 12,93, 3) Aatu Sihvonen KarhKa 13,28.

P15 800m (NM) 1) Stephen Kurki NaantLöy 2.08,86, 2) Remi Holvitie KalVa 2.08,88, 3) Niklas Antola LaitJy 2.19,61, 4) Olli Kouvalainen KiuruvU 2.21,15, 5) Samuel Marku VahdTui 2.46,96, 6) Eetu Salmi YlänKi 3.01,82.

P15 300m aidat (NM) 1) Jaakko Kuoppa MaskKa 45,64, 2) Niklas Antola LaitJy 47,14.

P15 Seiväs 1) Otto Hiivola KalVa 430, 2) Aatu Sihvonen KarhKa 340, 3) Joni Seppänen KalVa 220.

P15 Keihäs 1) Otto Hiivola KalVa 51,64.

T15 100m 1) Carolina Grönroos LaitJy 13,18, 2) Emma Sjöberg RaisKu 13,75, 3) Aino Karsila UudKK 13,90, 4) Jenina Luotonen LaitJy 13,93, 5) Janette Jussila UudKK 14,04, 6) Aamu Airisto LaitJy 14,29, 7) Ida Mäki VirttNou 14,65, 8) Ella Hemmilä LaitJy 15,05
Erä 1 (+0,7) 1) Aamu Airisto LaitJy 14,29, 2) Ida Mäki VirttNou 14,65, 3) Ella Hemmilä LaitJy 15,05. Erä 2 (+1,3) 1) Carolina Grönroos LaitJy 13,18, 2) Emma Sjöberg RaisKu 13,75, 3) Aino Karsila UudKK 13,90, 4) Jenina Luotonen LaitJy 13,93, 5) Janette Jussila UudKK 14,04.

T15 800m (NM) 1) Lotta Nurminen TuUL 2.25,53, 2) Aino Karsila UudKK 2.38,64, 3) Aino Saarinen KalVa 2.56,66.

T15 300m aidat (NM) 1) Carolina Grönroos LaitJy 49,06, 2) Mea Toivonen UudKK 52,53.

T15 Seiväs 1) Jenina Luotonen LaitJy 240, 2) Aamu Airisto LaitJy 210, 3) Ella Hemmilä LaitJy 190.

T15 Keihäs 1) Carolina Grönroos LaitJy 34,15, 2) Verna Vuorela LaitJy 28,76, 3) Aino Karsila UudKK 26,38, 4) Janette Jussila UudKK 22,18, Lotta Metsärinta LaitJy.

M17 100m (+2,2) 1) Ilmari Vuorela LaitJy 11,50, Joonatan Huila SäkU 11,82.

M17 800m (NM) 1) Onni Flinkman NaantLöy 2.08,46, 2) Aleksi Viitamäki LiedPa 2.12,05, 3) Rasmus Haavisto MaskKa 2.16,59.

M17 Seiväs 1) Aleksi Savolainen TampPy 410.

M17 Keihäs 1) Eemeli Aarnio NaantLöy 67,27, 2) Petri Hynnä SäkU 42,63, 3) Juuso Lukkala LaitJy 42,43, 4) Niilo Waher TuUL 41,07, 5) Eetu Jalonen SäkU 40,93, Aleksi Savolainen TampPy DNS.

N17 100m (+1,3) 1) Nella Varjas EspTa 12,88, 2) Ada-Sofia Söderlund LiedPa 12,96, 3) Nea Rekola TurTo 13,15, 4) Frida Hyttilä LaitJy 14,84, 5) Petra Ojanen TuUL 15,40.

N17 800m (NM) 1) Sofia Piispa SalVil 2.32,61, 2) Petra Ojanen TuUL 3.12,57.

N17 Seiväs 1) Lotta Alasaukko-Oja TampPy 320, 2) Julia Vuolli KoskKai 310.

N17 Keihäs 1) Ida Söderlund LiedPa 30,83, 2) Milla Salmi YlänKi 25,04.

M19 100m (+2,2) 1) Akseli Sautila TuUL 11,46.

M19 Seiväs 1) Jami Siira TampPy 450.

N19 Keihäs 1) Elina Kauranen HKV 32,78.

N22 Keihäs 1) Venla Olli EurajVei 41,99.

M22 100m (+2,2) 1) Lauri Moisio TuUL 11,78, 2) Aleksi Nieminen PorinTa 11,88, 3) Tommi Tauriainen MietMP 12,01.

M22 Keihäs 1) Tino Mäkelä PyhäsU 64,96, Sami Reunanen VammsVoi.

© 2019 – Amptech Oy – Tuloslista 1.1.3.13 – 20.07.2019 17.17.07