Viikon liikkeet 41-52 – Videoilla jumppaavat sisarukset Elina Rautanen ja Heli Lemmetti

0
Laitilan liikuntasihteeri Elina Rautanen ja Uudessakaupungissa kotihoidossa työskentelevä Heli Lemmetti muistuttavat tasapainon tärkeydestä.

Laitilan liikuntasihteeri Elina Rautanen ohjasi pyhärantalaiselle Heli Lemmetille Kunnon eväät -jumppaliikkeitä, joissa harjoitetaan muun muassa tasapainoa.

Uudenkaupungin kotihoidossa työskentelevä Heli Lemmetti tietää hyvin, että ikääntyvien on tärkeää saada liikettä päivään.

– Esineen maasta ottaminen on tosi hankalaa monelle, hän tietää.

Lemmetti toivoo, että omaiset veisivät ikäihmisen vaikka pienelle kävelylle kerran viikossa. Käsien pyörittely ja muut jumppaliikkeet ovat myös erinomaisia kotona pärjäämisen edesauttamiseksi.

– Nämä liikkeet ovat juuri sellaisia, mitä täytyisi hyödyntää paljon, kiittelee Heli Lemmetti Ikäinstituutin tuottamia Kunnon eväät -liikkeitä.

Kunnon eväät liikkeitä on yhteensä 52. Liikkeitä on julkaistu Laitilan Sanomissa viime syksystä alkaen. Elina Rautanen ja Heli Lemmetti näyttävät videolla liikkeet 41-47.

LÄMMITTELY

LIIKE 41: OVEN PIELIÄ TYÖNTÄEN

LIIKE 42: KÄSIVOIMILLA YLÖS

LIIKE 43: SATEENKAARI

LIIKE 44: LIIKETTÄ NILKKOIHIN

LIIKE 45: YKSI, TOINEN JA MOLEMMAT JALAT

LIIKE 46: POLVET YLÖS JA ALAS

LIIKE 47: SAKSAUS

LIIKE 48 JALOILLA RISTIIN RASTIIN

LIIKE 49 ESINE POIS LATTIALTA

LIIKE 50 VIKKELÄSTI ASKELTAEN

LIIKE 51 ISOJEN PALLOJEN PYÖRITTÄMINEN

LIIKE 52 TASATYÖNNÖILLÄ HIIHTÄEN

LOPPUVENYTTELY