Tietöitä jäljellä kolme kuukautta

0
Uudet ohituskaistat odottavat vielä päällimmäiseksi jäävää asfalttikerrosta. Kuva: Aleksi Mäkelä.

Nousiaisista Mynämäkeen yltävä ohituskaistapari valmistuu marraskuun aikana. Destian vastuulla oleva työmaa on osa valtatie 8 Turku–Pori -välin parantamisurakkaa. Työnjohtaja Risto Rauvan mukaan urakan loppusuoralle riittää vielä töitä.

– Ohituskaistoja ollaan jo asfaltoitu, mutta pinta-asfaltin vetäminen ei ole alkanut. Tiehen pitää tehdä sitä ennen vielä tasauksia ja luiskatöitä. Tiemerkinnät ja kaidetyöt ovat viimeisenä tehtäviä töitä, Rauva luettelee.

Projektiin kuuluu myös melusuojauksen edistäminen Mynämäen ja Nousiaisten välillä. Työ melusuojauksen parissa alkaa näinä päivinä.

–Meluaidat sijoitetaan Mynämäen puoleiselle ohituskaistalle molemmin puolin tietä ja Nousiaisten kohdalle Kärrystentien risteysalueelle. Aloitamme ensimmäisten asentamisen jo nyt loppuviikolla, Rauva mainitsee.

Lisää aiheesta perjantain lehdessä.