Laskelmat Ihoden koulun yhteyteen rakennettavasta päiväkodista valmistuneet – kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina

0
Aluehallintovirasto on linjannut, ettei Pyhärannan kunta voi käyttää enää Ihoden koulussa olevia päiväkodin väistötiloja vaan sen on hankittava uudet 14.4. mennessä. Kuva: Hanna Hyttinen

Kustannusarviot Ihoden koulun yhteyteen toteutettavasta päiväkodista ovat valmistuneet. Teknisten tilojen siirtäminen piharakennukseen tulisi maksamaan arvonlisäveron kera noin 730 000 euroa.

Koulun tilojen muuttaminen päiväkodiksi tulisi maksamaan hieman alle 390 000 euroa. Kokonaishinta 30-paikkaiseksi suunnitellun päiväkodin rakentamiseksi koulun yhteyteen on arvonlisäveron kanssa noin 1,12 miljoonaa euroa.

Yhtenä vaihtoehtona kunnalla on Mediset Hoivarakentajien tarjous 60-paikkaisesta hirsipäiväkodista jo olemassa oleville perustuksille. Sen kustannusarvio on hieman alle 1,5 miljoonaa euroa arvonlisäveron kanssa.

Kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaisessa kokouksessaan. Kunnanjohtajan esityksen mukaisesti kunnanhallitus tutustuu saapuneisiin selvityksiin, laskelmiin ja luonnoksiin ja päättää niiden pohjalta jatkotoimenpiteistä.

Ihoden päiväkodin tilanne on ollut epävarma siitä asti, kun Päiväkoti Satakielen tilat paloivat tulipalossa. Kylälle piti tulla yksityinen päiväkoti, mutta sen yrittäjä vetäytyi hankkeesta. Syynä oli väärinkäsitys päiväkotiin tulevien lasten määrästä. Rakennuttaja Mediset Hoivarakentajat on tehnyt tarjouksen kunnalle hirsipäiväkodin loppuun saattamisesta, mutta kunnassa on vuoden 2018 kesäkuusta asti mietitty eri vaihtoehtoja toteuttaa päiväkotilat kunnan omana rakennustyönä.

Lapset ja henkilökunta ovat olleet väistötiloissa Ihoden koululla tulipalosta asti.

 

Lue lisää perjantaina 4.10.2019 lehdestä