Elvi Lappalainen oli alle kymmenvuotias, kun hän kutoi ensimmäiset villasukkansa. Ne lähetettiin sodassa olleelle isälle. Siitä pitäen kutominen on ollut niin kiinteä osa Lappalaisen elämää, ettei hän juuri koskaan istu alas ottamatta kudinta käteensä.
– Ainakin televisiota katsoessa kudon. Opin kutomaan kun seurasin, miten äiti teki. Meillä kotona oli kaksi lammasta ja langat tehtiin alusta asti itse. Osaisin varmaan vieläkin keritä lampaan, mutta kehrääminen vaatisi taas opettelua. Kudon kaikille läheisille sukat jouluksi ja yleensä olen kutonut myös niitä sukkia, joita lahjoitetaan joulun alla vanhuksille, mutta tänä vuonna en pystynyt, kun olin kaihileikkauksessa.
Lappalainen on tuttu näky Laitilan Urheilutalon joulun suurmyyjäisissä. Hänen myyntipöytänsä on jo vuosia ollut eteisessä, ensimmäinen vasemmalta. Pöydälle pinotaan vuoden aikana valmistuneita sukkia, tossuja ja lapasia. Mukana on aina myös jotain uutta ja itse suunniteltua – tänä vuonna sitä edustivat banaanisukat ja komeat, kissakuvioiset polvisukat.
– Kudon aina kahta sukkaa rinnakkain, samaan tahtiin. Sillä tavalla kavennukset ja kuviot tulevat helposti samoihin kohtiin. Langat ostan paikallisista liikkeistä. Käytän vain hyviä lankoja, huonoista ei kannata tehdä.
Urheilutalo oli tuttuun tapaan tupaten täynnä myyjäisväkeä heti yhden jälkeen. Salissa tungos oli niin kova, että eteneminen oli hidasta ja myyntipöytien tutkiminen välillä hankalaa. Juuri tämän takia Lappalainen haluaa pitää kiinni paikastaan eteisessä, vaikka ulko-ovi käy koko ajan ja tuo sisälle kylmää. Pöydän takana ei palele, kun laittaa tarpeksi vaatetta päälle. Kaksi ensimmäistä tuntia hurahti tälläkin kertaa nopeasti ja kauppaa syntyi. Sitten hiljeni.
– Kolmen aikoihin olisi jo melkein voinut lähteä pois. Tänä vuonna oli vähemmän ihmisiä kuin ennen. Ehkä se johtui huonosta säästä tai olisiko johtunut siitä, että veronpalautuksia ei nyt tullut samalla tavalla joulukuussa kuin ennen. Väkimäärään nähden kauppa kävi kuitenkin hyvin.
Banaanisukat kiinnostivat monia, niitä ihailtiin ja pohdittiin, kenelle ne voisi antaa. Keltaiset herkut jäivät kuitenkin myymättä. Harmaat kissasukat sen sijaan löysivät uuden omistajan heti myyjäisten alettua. Ne lämmittävät jatkossa Marjo-Riitta Heinisen Keminmaalla asuvan lapsenlapsen jalkoja. Heinisellä on kolme lastenlasta ja kaikille löytyi myyjäisistä jotain joululahjaksi sopivaa.
– Arvostan kovasti käsityötä. Hankin hiljattain villasukkakirjan ja ajattelin, että ensi jouluksi voisin yrittää itse tehdä sukkia. Jos en saa aikaiseksi, niin tulen taas täältä hakemaan, Heininen puheli.
Lappalaisen mukaan Laitilassa annetaan yleisemminkin arvoa käsitöille, ja niistä pyydetty hinta maksetaan mukisematta. Tinkiminen on hyvin harvinaista.
Myyjäisten jälkeen oli aika huokaista. Kotona Lappalainen keitti kahvit ja teki voileivän.
– Televisiosta tulee Selviytyjät, sen katson aina. Tänään en taida ottaa kudinta käteen, huomenna vasta. Silloin alan kutoa kynsikkäitä 7-vuotiaalle tytölle, sellaiset tilattiin tänään myyjäisissä. Niitä kissasukkiakin kyseltiin, teen niitä myös. Ystävänpäivän tienoilla on varmaan jo uusia valmiina.
Myyntipaikka ensi vuoden suurmyyjäisiin on sekin jo varattu. Sitä ennen ahkeran kutojan käsissä kuluu kilometrikaupalla lankaa; käsityöihmisen aika ei tule koskaan pitkäksi. Käsityöt tosin eivät ole Lappalaisen ainoa kiinnostuksen kohde. Hän on innokas puutarhuri ja kasvattaa muun muassa alppiruusuja siemenestä. Kesällä ja syksyllä menee lisäksi paljon aikaa metsässä.
– Marja- ja sienimetsässä käyminen on ollut minulle oikein himohommaa lapsesta asti. Viime kesänä sinne ei tosin ollut asiaa, kun ei oikein ollut marjoja.
