
Ari Anteroinen
Urheilutoimittaja Harri Pirinen on kotoisin Pyhärannan Ihodesta. Kolme jääkiekkoaiheista kirjaa kirjoittanut, nykyisin Jyväskylässä asuva Pirinen aloitti toimittajauransa sanomalehti Länsi-Suomen urheilutoimituksessa vuonna 1997. Sieltä ihodelaisen tie vei pääkaupunkiseudulle ja Veikkaajan , Urheilusanomien ja Ilta-Sanomien jälkeen mies heittäytyi vapaaksi toimittajaksi.
Aika moni toimittaja haaveilee joskus kirjoittavansa kirjan.
Oliko 2016 julkaistu Minerva Kustannuksen Jääkiekon nuorten maailmanmestarit 2016 Pirisen haaveiden täyttymys?
– Minä en koskaan haaveillut kirjan kirjoittamisesta, vaikka olinkin tehnyt pitkiä henkilökuvajuttuja lehtiin. Jalosen Vesakin totesi joskus, että minusta tulisi hyvä kirjailija, mutta itse en kokenut niin, Pirinen vastaan.
Häntä pyydettiin kuitenkin kirjoittamaan kirja nuorten maailmanmestareista, ja siitä se sitten lähti.
– Ensimmäisen kirjan jälkeen oli tosin kolmen vuoden tauko. Tänä vuonna ilmestyi sitten kaksikin kirjaa, eli HIFK Stadin kingit (Minerva Kustannus), joka on ehdolla vuoden urheilukirjaksi, ja tämä uusin Kultaleijonien tarina 2019 (Bazar Kustannus).
Kultaleijonien tarina on vienyt Piristä kirjan promoamis- ja myyntikeikoille ympäri maata. Miestä on haastateltu valtakunnan medioita myöten.
Nyt Harri Pirinen saapuu tulevana viikonloppuna tutuille nurkille, sillä hän on kirjoineen tavattavissa niin Laitilassa kuin Raumallakin.
– Laitila on mulle nuoruudesta tuttu paikka, sillä tulin sinne yläasteelle 1990. Pelasin myös Laitilan Jyskeen D- ja C-junioreissa kolme vuotta, Pirinen kertoo.
Paljastaapa Pirinen senkin, että hänellä oli tovin aikaa laitilalainen tyttöystävä.
– Jääkiekkoilija ja sittemmin valmentaja Marko Toivosen sisko.
Kun Laitila on Piriselle tuttu, niin jutun kirjoittaja heittää puolivakavissaan Piriselle ehdotuksen, että tämä tekisi seuraavaksi kirjan Saarelan jääurheiluperheestä.
– Onhan se mielenkiintoinen perhe ja tuttukin monella tapaa. Pasi ”Pahi” Saarelasta tuli aikanaan kirjoitettua monta juttua. Toivottavasti nyt Aleksi ja Antti lyövät kunnolla läpi. ”Allu” oli itse asiassa tuon ensimmäisen kirjan paras haastateltava, toteaa Pirinen.
Pirinen lyö kuitenkin hieman jäitä hattuun toteamalla, että jääkiekkoaiheiset kirjat saavat nyt jäädä. Olisi mukava kirjoittaa joistain muistakin lajeista.
– Ennen tätä viimeisintä kirjaa oli suunnitelmia yhdestä kirjasta, mutta se jäi, kun tuli tämä projekti. Nyt ei ole olemassa mitään suunnitelmaa jatkon suhteen. Tehdään tässä välillä näitä free lance -urheilutoimittajan töitä, päättää Harri Pirinen.
Harri Pirinen on tavattavissa lauantaina 21.12. Laitilan Shellillä kello 9–11. Kirjamyynnin tuotosta osa menee Laitilan Jyskeen jääkiekkojunioreille.