Laitilan vammaisneuvosto huolissaan joukkoliikenteen supistumisesta

0

Laitilan kaupungin vammaisneuvosto on huolissaan Laitilasta muualle suuntautuvan joukkoliikenteen supistamisesta. Neuvosto muistuttaa, että joukkoliikenne on liikuntarajoitteiselle tai autottomalle välttämätön. Neuvoston lausunnossa todetaan myös, että Laitilalla ja Uudellakaupungilla on runsaasti yhteistoimintaa, kuten Vakka-Suomen kansalaisopisto sekä Vakka-Suomen musiikkiopisto. Myös lähin sairaala sijaitsee Uudessakaupungissa.

Joukkoliikenne ei kulje lähellekään sairaalaa, mikä aiheuttaa huolta ja taloudellisia hankaluuksia monille vammaisille.

– Vakkaopiston tai musiikkiopiston Uudenkaupungin toimipaikkojen palvelujen käyttö on mahdotonta ilta-aikaan, koska joukkoliikennettä ei ole lainkaan, lausunnossa huomautetaan.

Ongelmia on myös Turkuun päin suuntautuvassa liikenteessä.

Neuvosto esittää, että kaupunki aloittaa välittömästi neuvottelut Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa ongelman ratkaisemiseksi.

Kaupunginhallitus päätti merkitä lausunnon tiedokseen. Lisäksi päätettiin aloittaa asian valmistelu.

Talous- ja hallintojohtaja Sirpa Romppaisen mukaan kaupungilla ei ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa yksityisellä sektorilla toimivaan joukkoliikenteeseen, mutta kaupungissa selvitetään, mitä muita vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi on.