Valtuuston kokous kiinnosti kuntalaisia poikkeuksellisen paljon. Lehteri täyttyi hyvissä ajoin ennen kokouksen alkua ja kaikki kiinnostuneet eivät edes mahtuneet saliin.
Puheenjohtaja Sari Aaltonen (SDP) aloitti kokouksen julistamalla hiljaisen hetken entisen valtuutetun Erkko Koilan poismenon johdosta. Minuutin hiljaisuuden ja kokousmuodollisuuksien jälkeen päästiin käsittelemään vuoden 2020 talousarviota.
Vt. kunnanjohtaja Harri Hiitiö alusti keskustelun luonnehtimalla talousarvioehdotusta tasapainoiseksi.
– Jos kaikki menee hyvin, ensi vuoden lopussa ylijäämää pitäisi kertyä miljoona euroa. Se on 600 euroa per asukas, kun koko maan keskiarvo on 2 060 euroa. Tämä on meidän Akilleen kantapäämme, tase ei kestä yllätyksiä.
Ryhmäpuheenvuoroissa kiiteltiin varovasti kunnan taloustilannetta. Kokoomuksen Sinikka Pirttinokka oli tyytyväinen hienoisessa myötätuulessa olevaan talouteen ja siihen, että ensi vuoden palveluista ei ole tarvinnut tinkiä.
– Kolmessa koulussa on edelleen opetusta ja investointeja tehdään järkevältä pohjalta, hän sanoi.
SDP:n Markku Poskiparta piti niin ikään taloustilannetta melko hyvänä. Keskustan Helka Huttela näki kohentuneiden näkymien taustalla korkean veroprosentin.
– Se tuo rahaa kassaan, siinä se salaisuus, Huttela totesi.
Perussuomalaisten Iiris Peltomaa oli tyytyväinen siitä, että kunnalla on pyrkimys positiivisiin talousarvioihin. Myös Ville Aerila Yhteinen Pyhäranta -ryhmästä korosti positiivisen talousarvion merkitystä joskin huomautti, että budjetointipuolella saattaisi löytyä viilattavaa.
Kokous eteni ripeästi ja melko yksimielisesti päiväkotiasiaan asti. Talousarvioon merkitty 30-paikkainen päiväkoti sai vastaehdotukseksi hirsipäiväkodin rakentamisen. Ehdotuksen teki Huttela Heidi Arvosen (kesk) kannattamana. Äänestystä edelsi keskustelu, joka jäi varsin yksipuoliseksi, sillä äänessä olivat lähes pelkästään hirsipäiväkotivaihtoehdon kannattajat. Arvonen kysyi, miksi päiväkodin työntekijöiden mielipidettä ei ole kysytty ja peräsi vastausta koalitiolta.
– Lakaisetteko maton alle kolmensadan kuntalaisen allekirjoittaman adressin ja viittaatteko kintaalla kuntalaiskyselyn tuloksiin, joista yli 80 prosenttia puolsi hirsipäiväkotia?
Vastaajaksi nousi Pirttinokka joka totesi aluksi, ettei tiedä, minkä verran työntekijöitä on kuultu.
– Mutta se kuntalaiskysely, sehän nyt oli semmoinen, että siihen voi vastata myös ulkokuntalaiset ja ovat kuulemma vastanneetkin ja kiinteistönomistajat ja kaikki. Toisaalta taas se on noin 20 prosenttia meidän äänioikeutetuista, mutta jokainen tekee omat johtopäätöksensä minkä verran se vaikuttaa.
Marraskuussa toteutettuun kuntalaiskyselyyn vastasi 406 ihmistä. Heistä 352 kannatti hirsipäiväkodin rakentamista ja 28 koulun pihalle tehtävää 30-paikkaista päiväkotia.
Ihoden nykyisistä saati tulevista lapsimääristä kenelläkään ei tuntunut olevan varmaa tietoa. Pauli Laivon (kesk) mukaan sivistystoimenjohtaja Jaana Härmävaara olisi paras asiantuntija tässä kohtaa. Härmävaara oli paikalla, mutta hänellä ei ollut puheoikeutta, joten vastaukset jäivät saamatta.
– Härmävaara oli maanantaina (iltakoulussa) selittämässä, että 40 lasta on maaliskuussa tulossa. Eikö se ole fakta, todellinen tilanne, jota ei voi muuttaa, Laivo kysyi.
Äänestyksessä 30-paikkaista päiväkotia koulun yhteyteen puolsivat Jukka Heinonen (SDP), Mauri Helminen (kok), Antti Impilä (kok), Jukka-Pekka Joensuu (kok), Riitta Lehtinen (SDP), Sinikka Pirttinokka (kok), Markku Poskiparta (SDP), Mervi Puonti (kok), Teija Valmunen-Karru (kok), Petri Rantasen varamiehenä toiminut Antti Heikinniemi (kok) ja Sari Aaltonen (SDP).
Hirsipäiväkodin puolesta äänestivät Ville Aerila (Yhteinen Pyhäranta), Heidi Arvonen (kesk), Sari From (Yhteinen Pyhäranta), Helka Huttela (kesk), Pauli Laivo (kesk), Iiris Peltomaa (PS) ja Mikko Räsänen (Yhteinen Pyhäranta).
Veikko Fredriksson (kesk) oli poissa.
Kokouksessa päädyttiin vielä toiseen äänestykseen, kun käsittelyyn tuli 24 000 euron esitys Lahdenvainion Tuulimylly-yhdistyksen saunaa varten. Mauri Helminen huomautti, että esitys ei ole enää ajankohtainen ja se voidaan ohittaa. Pauli Laivo vaati kuitenkin asiasta äänestystä samalla kun ihmetteli, miten esitys on edes päässyt listalle.
– Asia ei ole tullut yhdistyksen kautta. Minuun otettiin yhteyttä ja sanottiin, että tätä ei ole millään tavalla käsitelty yhdistyksen hallituksessa.
Äänestyksen tuloksena Lahdenvainion Tuulimylly-yhdistykseltä evättiin rahat, joita he ilmeisesti eivät olisi enää halunneetkaan.
Kokouksen päätyttyä valtuustosalista purkautui pettynyttä ja vihaista yleisöä. Pimeälle pihamaalle jäi ihmisiä puimaan kokouksen kulkua ja vilkas keskustelu jatkui myös sosiaalisessa mediassa. Ihoden päiväkotiasia on päätetty, mutta on varmaa, että se ei ole vielä loppuun käsitelty.