Ihoden päiväkodin tilanteesta järjestettiin kuluneen vuoden aikana kaksi kuntalaistilaisuutta. Ensimmäisen järjesti Ihoden Seutuyhdistys ja toisen Pyhärannan kunta. Hartaasti toivotun kunnan järjestämän tilaisuuden anti jäi osallistujien mielestä laihaksi, kun yksikään hirsipäiväkotia vastustavista valtuutetuista ei saapunut paikalle. Hirsipäiväkotia kannattaneet saivat pettyä joulukuussa järjestyssä valtuuston kokouksessa, jossa valtuusto päätti rakentaa kunnan omana työnä 30-paikkaisen päiväkodin Ihoden koulun yhteyteen. Kuva: Pirkko Varjo
Pyhärannassa pohdittiin kuluvana vuonna erilaisia vaihtoehtoja Ihoden päivähoitotilanteen ratkaisemiseksi. Asiasta laadittiin selvityksiä, teetettiin hankesuunnitelmia ja järjestettiin kuntalaistilaisuuksia ja -kysely. Useissa tilaisuuksissa ja kuntalaiskyselyssä ykkösvaihtoehdoksi nousi Mediset Hoivarakentajien tarjous hirsipäiväkodista Kylätien varressa olemassa oleville perustuksille. Valtuusto päätti kuitenkin äänestyksen jälkeen, että rakennustyöt aloitetaan Ihoden koulun pihalla, johon rakennetaan 30-paikkainen uudisrakennus.
Alkuvuodesta Pyhärannan lapsia ilahduttivat Duudsonit. Kirjastoon kutsuttiin pehmolelut yökylään ja Ihodessa järjestettiin ensimmäistä kertaa Ihode KidsFest -tapahtuma. Hantlan konsertti- ja taideyhdistyksen 20-vuotisjuhlakonsertissa kuultiin muun muassa Anneli Saaristoa ja Pyhärantapäiviä helli helle.
Ihoden päiväkodin tilanteesta järjestettiin kuluneen vuoden aikana kaksi kuntalaistilaisuutta. Ensimmäisen järjesti Ihoden Seutuyhdistys ja toisen Pyhärannan kunta. Hartaasti toivotun kunnan järjestämän tilaisuuden anti jäi osallistujien mielestä laihaksi, kun yksikään hirsipäiväkotia vastustavista valtuutetuista ei saapunut paikalle. Hirsipäiväkotia kannattaneet saivat pettyä joulukuussa järjestyssä valtuuston kokouksessa, jossa valtuusto päätti rakentaa kunnan omana työnä 30-paikkaisen päiväkodin Ihoden koulun yhteyteen. Kuva: Pirkko Varjo
Ihodessa järjestettiin viime heinäkuussa ensimmäisen kerran IhodeKidsFest -tapahtuma. Tapahtumassa ollut pomppulinna oli lasten mieleen. Kuva: Ari Anteroinen
Hantlan konsertti ja kulttuuriseura järjesti 20-vuotisjuhlakonsertin heinäkuun lopussa. Hannulan piha täyttyi yleisöstä, jolle esiintyi muun muassa Anneli Saaristo. Kuva: Jussi Vaajasaari
10 vuotta täyttänyt Pyhärannan Rohdaisten ja Hirslahden alueella toimiva Kyläyhdistys Pleissi ry sai järjestää tämän kesän Pyhärantapäivät. Sää suosi tapahtumaa ja varjoiset istumapaikat olivat haluttuja. Kuva: Ari Anteroinen
Pyhärannan kirjastoon kutsuttiin paikkakauntalaisia pehmoystäviä yökylään elokuussa. Kaisu Saario luki iltasadun nukkumaan meneville pehmoille ja heidän omistajilleen. Kuva: Pirkko Varjo
Helmikuussa Duudsonit vierailivat Rohdaisten koululla ilahduttamassa Pyhärannan koululaisia. Kuva: Asko Tanhuanpää
Pyhärannassa järjestettiin ensimmäisen kerran kesäkerho koululaisille. Reilan koululla kokoontuville kerholaisille järjestettiin muun muassa pyöräretkiä lähikohteisiin. Usein retkillä paistettiin makkaraa ja käytiin uimassa. Daniel Alitalo, Vieno Sjölund ja Valtteri Mäkinen tykkäsivät kesäkerhokokeilusta.
Reilan koulussa remontoitiin kesän aikana luokkahuone, joka on ollut sisäilmaongelmien takia poissa käytöstä. Lisäksi kellari alipaineistetaan, lattian alla oleva ryömintätila puhdistetaan, ilmanvaihtoa tehostetaan ja sadevesijärjestelmää kunnostetaan. Kuva: Iida Kauppi