– Kaikki puhuvat joulusta. Vähemmästäkin tulee joulustressi, parahtaa 92-vuotias äitini.
Telkkarista pukkaa tonttuja ja pukkeja, radiossa soivat joululaulut ja palvelutalon asukkaat kertovat kilvan joulupuuhistaan.
Yritän rauhoitella. Mitä turhia, kyllä se joulu tulee ilmankin.
– Niin mutta kun nuo joulukortit jäivät kirjoittamatta, äiti jatkaa.
– Etköhän sinä ole elämässäsi niin paljon kortteja lähettänyt, että voit nyt nauttia vain siitä, kun itse saat kortteja.
Ei tule kuulonkaan! Sehän on pahinta, mitä joulun aikaan voi tapahtua. Että saa kortin tuttavalta, jolle ei ole itse lähettänyt korttia.
– Mutta ainahan voi lähettää uuden vuoden kortin, äiti miettii.
Hienoa, ongelma on ratkaistu!
Mutta vielä ei ole aika hyvästellä joulustressiä.
– Ja sitten on se lanttulaatikko, äiti innostuu.
Vihjaan, että kaupasta saa valmiita laatikoita ja niitä voi vaikka vähän tuunata.
– No saa tietysti, mutta kyllä se on se lantun tuoksu, joka tekee joulun.
Selvä peli. Ei siinä sitten mikään auta. Onnea vaan jouluvalmisteluihin!
Yritän vielä sanoa, että ei oteta paineita – kukin tekee voimiensa mukaan ja jouluna tärkeintä on, että saadaan olla yhdessä.
Äiti menee hiljaiseksi, mutta kuulen hänen ajatuksensa: aivan turhaa lässytystä tuollainen!
Miksi vanha äitini raastaa itseään joulustressillä, kun niin mielellämme tekisimme kaikki hänen puolestaan. Miksi apu ei kelpaa?
Ystäväni valaisee: etkö ymmärrä, että hän on vanhan kansan nainen, joka on kasvanut siihen, että joulu tulee tekemällä ja enemmän tai vähemmän stressaamalla.
Hyvin oivallettu. Näitä keskusteluja olemme äidin kanssa käyneet joka joulu ja mikä ihanuus, että saan niitä käydä edelleen.
Ei äitinikään enää oikeasti toteuta kaikkia joulusuunnitelmiaan.
Riittää, kun saa kertoa niistä jollekin ja muistella entisiä jouluja. Lapsuuden jouluja, sotajouluja ja perhejouluja. Aikoja, jolloin oma mies oli vielä vierellä glögiä keittelemässä ja kolme lasta häsläämässä ympärillä.
Miten nopeasti aika kuluu ja joulut toisensa jälkeen siirtyvät muistoihin.
Yksi lapsuuden perhejoulu on jäänyt mieltäni kaihertamaan: äitini oli sairastunut rajuun flunssaan. Kuumeisena hän oli jättänyt muutamia joulujuttuja tekemättä, mutta kauniisti katettu pöytä oli silti täynnä herkkuja.
Omatuntoni kolkuttaa kovaa edelleen, kun kuulen kymmenvuotiaan kuopuksen – minun – ihmettelevän, miksi kaikki ei ole prikulleen kuin aikaisempina jouluina.
Paras joululahja perheelle on hyvä mieli ja rento tunnelma. Aika harvalle se syntyy stressaamalla sitä, mitä kaikkea pitää vielä tehdä, ja mikä jää tekemättä.
Voi äiti, sydämestä kouraisee ajatellessani, että saan elää kanssasi tämänkin keskeneräisen joulun ajan.
Kirjoittaja on
Laitilan Sanomien päätoimittaja