Kriittisyyttä tarvitaan, sillä maailmassa ja omilla kotikulmilla törmää jatkuvasti asioihin, joissa on parannettavaa. Aina on epäkohtia, jotka ansaitsevat tulla julki, jotta ne saataisiin korjattua.
Liian harvoin tulee ajatelleeksi tai ainakaan ääneen sanoneeksi, mistä voi olla kiitollinen olipa sitten kysymys omasta elämästä tai kokonaisesta yhteisöstä.
Tässä vuoden viimeisessä kolumnissa keskityn asioihin, joista tunnen kiitollisuutta omassa lähiympäristössäni.
Olen kiitollinen, että saan asua paikassa, jossa pääsee metsään melkein kotiovelta. Voin katsella omalla takapihalla, kun kuusen latvat heiluvat tuulessa ja tiirailla tähtiä yötaivaalla.
Espoossa asuva veljeni kuvaili minulle joulun alla Kehä III:n ruuhkia tavalla, joka sai minut tuntemaan laitilalaisena etuoikeutetuksi.
Jonot Kasitien risteyksen liikennevaloissa ovat viime aikoina kasvaneet, mutta niistä on vielä pitkä matka metropolien ruuhkiin.
Olen iloinen siitä, että Laitila on tänäkin vuonna ollut työttömyystilastojen kärjessä alhaisella työttömyysasteellaan.
Hyvinvoivat yritykset pitävät yllä elinvoimaa. Se on kuntapäättäjien käyttämä termi, joka saattaa kuulostaa hieman mahtipontiselta, mutta totta se on: ilman työpaikkoja Laitilalla ei olisi tulevaisuutta.
Kivijalkakauppojen häviäminen keskustasta harmittaa, mutta onko idealistista olettaa, että niiden aika ei ole kokonaan ohi?
Lähes satavuotiaan kirjakaupan häviäminen on äärimmäisen surullista, mutta voimme olla iloisia katukuvaan ilmestyneestä, kotimaisia tuotteita myyvästä Maamme-kaupasta.
Laitilassa syntyvyys on lähes romahtanut ja ikäihmisten määrä kasvaa. Ne ovat kehityskulkuja, jotka ovat paitsi valtakunnallisia myös maailmanlaajuisia. Asioita, joista olisi helppo sanoa, että niille emme voi mitään.
Ajattelen kuitenkin, että ehkä sittenkin voimme. Päättäjien tehtävä on varmistaa, että täällä riittää hoivapaikkoja ja kotipalveluja vanhuksille sekä omakotitontteja ja vuokra-asuntoja lapsiperheille. Ja tietenkin turvallisia päiväkoteja ja kouluja.
Päiväkotien ja yläkoulun sisäilmaongelmat ovat kiusanneet monien lapsiperheiden arkea viime vuosina Laitilassa kohtuuttomasti, mutta uusi päiväkoti ja Varppeen koulun korjaukset ovat toivottavasti nyt tuoneet helpotusta.
Laitilan Sanomille alkava vuosi 2020 on juhlavuosi, lehti on ilmestynyt jo 95 vuotta.
Iloitsemme toimituksessa siitä, että lehdessä on vuoden aikana ollut äänessä kaikenikäisiä ihmisiä. Tämän vuoden vanhin haastateltava oli Linnan juhliin kutsun saanut, jouluaattona sata vuotta täyttänyt Lauri Lamppu .
Hän muisteli muassa urheilurientojaan, ja kertoi pärjänneensä nuorena hiihdossa hyvin, vaikka Hakulisen Veikko (kolminkertainen olympiavoittaja 50–60 -luvuilla) menikin ladulla omia menojaan.
Nuorin haastateltavakin osui joulukuulle. Hän oli Maaseutunuorten joulutulilla isänsä sylissä istuskellut alle kaksivuotias Heikki Raitamäki . Toimittajan kysyessä, mikä on hänen lempiruokansa vastaus kuului: Iskä söi sen jo!
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien päätoimittaja.