
Laitilalainen tankotanssistudio Glow siirtyy vuodenvaihteessa porilaisen Tuuli-Anna Asplundin omistukseen. Heidi Hällysen vuonna 2012 perustama studio toimii kuntosali Nurkkagymin tiloissa.
Laitilalaislähtöinen Hällynen perusti studion vuonna 2012. Kipinä tankotanssiin syttyi kaverin polttareissa. Hän ilmoittautui polttariden jälkeen peruskurssille, ja jo vuoden päästä polttareista perusti oman studion Laitilaan.
Hällysen mukaan studion ympärille on vuosien aikana syntynyt tiivis harrastusporukka, jota hän luonnehtii tankoperheeksi.
– Harrastuksen kautta ihmiset, jotka eivät aikaisemmin ole olleet tekemisissä, ovat ystävystyneet, hän lisää.
Hällynen joutui vaikean tilanteeseen muutettuaan uuden työn perässä Turkuun. Työ pitää sisällään paljon matkustamista. Vaikka studiolla oli palkattu ohjaaja ja innokkkaita uusia sekä vanhoja harrastajia riitti, rakkaan studion toiminta pikkuhiljaa supistui ajanpuutteen vuoksi. Tämä näkyi esimmerkiksi siinä, ettei tasotunteja voitu peruskurssin jälkeen järjestää vaan kaikki harrastajat kävivät samoilla tunneilla. Hällysen oli pakko miettiä studion jatkoa.
Asplundin kanssa Hällynen ei ollut ennestään tuttu, mutta pienissä tankotanssipiireissä kaksikko tiesi toisensa. Hällynen pyysi Asplundia tuuramaan tuntejaan ja kysyi tältä myöhemmin, olisiko hän kiinnostunut jatkamaan Glown yrittäjänä. Asplund oli kiinnostunut ja kauppakirjat laadittiin marraskuussa.
– Olen innoissani ja kauhuissani, mutta enemmän innoissani, Asplund kuvailee omia tunnelmiaan.
Hällyselle jatkajan löytyminen oli helpotus.
– Ehdin pelätä, että toiminta loppuu kokonaan, Hällynen sanoo.
Asplund ohjaa tankotanssia, akrobatiaa ja sirkustoimintaa tällä hetkellä päivätyökseen. Yrityskaupan myötä hän jatkaa nykyisten tuntien ohjaamista myös Raumalla, mutta oman yrityksensä kautta.
– Laitilaankin tulee sekä lattia- että ilma-akrobatiaa. Ohjelmaan on tulossa myös lastentunteja sekä akrobatiassa että tankotanssissa, hän kertoo.
Asplundin johdossa tankotanssipuolellekin tulee uutta panostusta. Ohjelmistosta pois jääneet tasoryhmät palaavat lukujärjestykseen, mikä helpottaa peruskurssilta eteenpäin siirtymistä.
Muutoksia tulee myös tilaratkaisuihin Nurkkagymin sisällä.
– Sali vaihtuu ja tankoja tulee muutama lisää. Uudessa salissa on parempi lattia tankotanssiin. Studio saa myös uuden nimen.
Glowssa ohjannut Mari Leino jatkaa uuden omistajan yrityksessä.
Hällynen kertoo miettineensä, miten hänen omalle harrastukselleen käy, kun ohjaaminen jää vähemmälle.
– Turussakin on tunteja, mutta ei omalla tasollani. Siellä oli yksi opettaja, joka ikävä kyllä siirtyi toiselle paikkakunnalle pian muuttoni jälkeen.
Kokonaan Hällynen ei tankoharrastusta jätä, sillä hän on tulossa Laitilaankin ohjaamaan workshoppeja.
– Tarkoitus on säilyttää vähintään tämänhetkinen taso. Nyt on aikaa keskittyä omaan harjoitteluun ja ehkä löytyy kipinä lähteä kisoihinkin, hän kertoo.
Hällynen on osallistunut SM-kisoihin ja oli aikeissa osallistua ensi vuonna kisoihin, mutta koska kisat oli siirretty alkukesästä alkusyksyyn, se ei välttämättä onnistu. Hällysellä on tulevalle kesälle työprojekti, joka näillä näkymin vaatii hänen huomiotaan.
– Pelkään, ettei harjoittelulle jää aikaa, Heidi Hällynen pohtii.
MUOKATTU. Kuvatekstistä korjattu Tuuli-Anna Asplundin kotipaikka. Hän on porilainen eikä raumalainen, kuten kuvatekstissä väitettiin.