– Tulkaa reippaat lapset tänne, Venla Laiho kutsui.
– Millä tavalla, vastasivat Kimalaiset kuorossa ja äänissä väreili riemu.
– Nostakaa polvia näin, Laiho näytti ja lapset juoksivat nostellen polviaan ilmaan.
Apilaniityn viisivuotiaat Kimalaiset osallistuivat Laihon järjestämään Tsemppipäivään.
– Aluksi meillä on yhteinen liikuntatuokio, jossa tehdään liikkuvuusharjoituksia ja käydään läpi erilaisia liikkumistyylejä. Lopuksi on vapaampi osio, jossa lapset saavat temmeltää radalla ja toteuttaa itseään, Laiho kuvaili.
Ohjatussa liikuntatuokiossa kokeillaan muun muassa kyykkäämistä, venytyksiä ja harjoitellaan siltaa. Osa tekee tehtäviä ohjeiden mukaisesti, osa tupsahtaa pyllylleen. Ulkopuolisen on vaikea sanoa, onko muksahtelu tahallista vai tahatonta, sillä useimmiten sitä säesti kikatus.
Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu siitä, että lasten liikkuvuudessa olisi haasteita eivätkä
monet lapset enää pääse kyykkyyn.
– 3-vuotiaaksi asti lapset ovat samalla viivalla, sen jälkeen elämäntapoihin liittyvät erot alkavat näkyä, Laiho kertoo oppineensa Ilo kasvaa liikkuen -hankkeeseen tutustuttuaan.
Ohjatun tuokion jälkeen on aika päästää lapset irti temppuradalla. Ketään ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa ja vauhdikkaimmilla ei tahti hiljentynyt hetkeksikään. He hyppivät, juoksivat, kiipesivät, hyppivät esteiden yli, heittelivät koripalloa ja tekivät kuperkeikkoja.
Rasmus Lainio ja Kaisa Kivimäe vahvistivat sen, mikä oli omin silmin helposti todettavissa: Hauskaa oli.
– Minä käyn äidin ja isin kanssa liikkumassa, eräs poika huikkaa ohimennessään, muttei ehdi jäädä tarkentamaan millaisista liikuntatuokioista on kyse.
Tsemppipäivän tarkoitus on antaa vinkkejä myös varhaiskasvatuksen työntekijöille.
– Tästä voi saada ideoita siihen, mitä voisi tehdä omissa liikuntahetkissä, Laiho sanoo.
Laiholta pyydettiin projektin tiimoilta myös liikuntapassia, jossa lapset saisivat värittää liikuntaruutuja oman aktiivisuutensa mukaisesti esimerkiksi viikon ajan. Laiho päätti tutkia asiaa syvällisemmin ja sisällytti liikuntapassin kasvatustieteiden kandidaatin tutkimukseensa.
– Halusin tutkia sitä, miten perheissä liikutaan ennen passin käyttöönottoa, sen aikana ja passin käytön jälkeen.
Yliopiston aikataulujen vuoksi tutkimuksen toteutus siirtyi keväälle.
Tsemppipäivät ovat osa Laihon ja Laitilan kaupungin välistä sponsorisopimusta.
– Kun sopimusta solmittiin, mietittiin, miten minua voitaisiin hyödyntää. Tuli toive siitä, että toiminta liittyisi varhaiskasvatuksen Ilo kasvaa liikkuen -hankkeeseen, Laiho kertoo.