
Kahdeksan järjestön yhteishanke nostaa esille paikallisseurojen ja -yhdistysten vesiliikuntaharrastuksia sekä kannustaa harjoittelemaan monipuolisesti vesillä liikkumisen taitoja. Tapahtumia on järjestetty pääsääntöisesti uimahalleissa kaikille avoimina yleisötapahtumina sekä koululuokille suunnattuina koululaistapahtumina. Kesällä 2019 pilotoitiin myös ensimmäinen rantatapahtuma, joka järjestettiin Suomen parhaaksi mökkikunnaksi valitussa Kustavissa heinäkuun alussa. Tapahtuma keräsi reilusti osallistujia ja onnistui yli odotusten.
– Kustavissa laaja toimijajoukko opetti pelastus-, vesi- ja ensiaputaitoja. Yhteistyössä oli voimaa ja moni paikallinen toimija teki toimintaansa tunnetuksi alueen asukkaille, sanoo laitilalaislähtöinen Susanna Aulin Koululiikuntaliitosta.
Vuonna 2019 Vesisankarit opettivat vesitaitoja maahanmuuttajille vastaanottokeskuksissa järjestetyissä tapahtumissa. Tapahtumia olivat toteuttamassa vastaanottokeskusten työntekijät sekä seurat ja yhdistykset.
Tutkimustulosten perusteella huomiota tulisi kiinnittää maahanmuuttajatasutaisten perheiden lasten ja nuorten sekä vanhempien valistukseen veden lähettyvillä olevista riskeistä ja riittävästä valvonnasta.
– Tapahtumissa maahanmuuttajat ovat olleet innokkaita taitojen harjoittelijoita ja rohkeita kokeilemaan erilaisia tehtäviä, kertoo Sari Turunen Koululiikuntaliitosta.
Vesitaitojen opetus jatkuu 2020
Vesisankarit-tapahtumat jatkuvat ympäri Suomen myös vuonna 2020. Pelastusliivien oikeaoppinen käyttö on teemana vuoden 2020 kaikissa kaikille avoimissa tapahtumissa.
– Haastamme osallistujat kokeilemaan kuinka nopeasti pelastusliivit saa puettua vedessä tai onnistuukohan se ollenkaan, kertoo Vesisankarit-koordinaattori Susanna Aulin.
– Usein kuulee sanottavan, että pelastusliivien mukana oleminen riittää. Näin ei kuitenkaan ole. Haasteen tarkoituksena onkin herätellä niin aikuisia kuin lapsiakin huomaamaan, että vedessä liivien pukeminen on ihan uimahalliolosuhteissakin raskasta, hankalaa ja vie paljon aikaa, jatkaa Aulin.
Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.