
Kustaa Hiekka -kulttuuriviikko avautuu tänä vuonna uudella tavalla. Sunnuntaina ennen varsinaisia avajaisjuhlia kaupungin halki kulkee avajaiskulkue, joka on neljän naisen työryhmän suunnittelema… Niin mikä?
– Liikkeen improvisaatiota ja näkymätöntä teatteria. Tämä on jotain sellaista, mitä Laitilassa ei ole esittävän taiteen kentällä ehkä ennen nähty, työryhmään kuuluvat Rita Iso-Heiko, Tiia Valavuo ja Anniina Väisänen kuvailevat salaperäisesti.
Ehkä nämä on niitä tapahtumia, jotka on vain pakko käydä itse paikan päällä toteamassa.
Väisäsen, Valavuon ja Iso-Heikon lisäksi työryhmään kuuluu uusikaupunkilainen Päivi Heikkilä .
Laitilan ja Uudenkaupungin teatterimaailmassa vaikuttaneet naiset tarttuivat uudenlaiseen haasteeseen innolla. Avajaiskulkueen vastuuhenkilö on Valavuo, joka houkutteli muut naiset mukaan työryhmään. Tosin kuulostaa siltä, ettei heitä tarvinnut juurikaan houkutella.
Uudenlaisessa projektissa on myös omat haasteensa.
– Tässä haastaa itseään, koska esitystä ei ole voitu harjoitella valmiiksi, Iso-Heiko lisää.
Esitystä on toki etukäteen suunniteltu, mutta todellisen muotonsa se löytää vasta sunnuntaina, kun yleisö tulee paikalle. Avajaiskulkueessa nähdään yhteisöllistä teatteria ja esitys toimii vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Yleisön reaktiot vaikuttavat esityksen kulkuun.
– Esityksen kantava voima on liike ja vuorovaikutus on liikettä. Tässä tutkitaan vähän, mitä ihmisten välillä tapahtuu, Valavuo kertoo.
Yleisön ei kuitenkaan kannata potea ramppikuumetta, naiset vakuuttavat, ettei kukaan ei joudu vedetyksi esiin vastoin tahtoaan.
Kulkue aloittaa Laitilan terveyskeskuksen pihalla olevan Elämän lähde -teoksen luota ja kulkee Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon ajaksi valaistujen kohteiden kautta kaupungintalolle.
– Valoteokset ovat esityksen yksi ulottuvuus, esitys limittyy niihin tai sitten ei. Jokainen katsoo sitä omalta kantiltaan, Väisänen sanoo.
Neljä naista ovat teoksen esiintyjiä, mutta hekään ei nouse esiintymislavalle vaan osa kulkuetta.
Miten tällaista esitystä sitten kuuluu katsella. Työryhmällä on yleisölle tarjolla selkeät ohjeet:
– Riittää, että kulkee mukana, katselee ja ihmettelee, Väisänen toteaa.
Esitys sopii kaikenikäisille, myös perheen pienimmille, ja mukaan saa tulla ja siitä poistua kesken matkan.
Avajaiskulkueen reitti ja aikataulu
Lähtö kello 17.30 Elämän lähde -teoksen luota (osoite Sairaalantie 8)
Kustaa Hiekan lukutupa (Keskuskatu 8)
Sinervonkulma (Keskuskatu 9)
Tiihosen kahvila (Keskuskatu 13)
Paloaseman torni (Kaukolantie 19)
Kaupungintalo (Keskuskatu 30)
Kulkueen kesto on noin 30 minuuttia