Jyskeen vierasvoitto lipesi käsistä viimeisillä minuuteilla

0
Arkistokuva

Jyske oli vieraskentällä viime lauantaina erittäin lähellä tällä hetkellä pahimman kilpakumppaninsa selättämistä, mutta viimeiset kolme minuuttia olivat murheelliset. Perinteikäs seura Naantalin VG-62 väänsi väkisin itsensä tasoihin ja viime hetkillä vielä 5–4 ohi.

Laitilan poppoo avasi maalihanat, kun Jesse Kaupinsalo pisti kiekon pömpeliin Patrik Sarinin syötöstä jo kahden peliminuutin jälkeen. Kotijoukkue tasoitti erän loppupuolella ja toisessa erässä otti ensimmäistä kertaa johtoaseman.

Anssi Nurminen käynnisti Jyskeen vahvan vaiheen erän lopulla tasoittamalla 2–2:een. Esityön tasoitukseen tekivät Artturi Tuure ja Joona Huppunen .

Heti kolmannen erän alkuun pistepörssin kärkinimi Markus Saarinen johdatti Jyskeen johtoasemaan Jesse Kaupinsalon ja Patrik Oksasen syötellessä. Kun Toni Riekko taiteili pelin Nico Juvosen syötöstä jo 2–4:ään, tilanne näytti valoisalta.

Armonlaakson poikien kavennus tuli nopeasti, ja 3–4 lukemissa mentiin pitkään. VG pääsi yrittämään kahden miehen ylivoimalla yli minuutin, mutta Jyske kesti vyörytyksen. Isäntien tasoitus syntyi ajassa 57.36 ja jatkoaika näytti todennäköisimmiltä vaihtoehdolta.

Jyskeen jäähy vajaat kaksi minuuttia ennen loppua oli kohtalokas. VG pääsi huudattamaan kotiyleisöä, kun voittomaali syntyi ylivoimalla vain 15 sekuntia ennen pelin loppua.

Maalivahtien torjuntojen valossa tulosta voi pitää oikeutettuna, sillä Jyskeen Eero Korsi hikoili 40 torjunnan verran VG:n veskarin torjuntamäärän ollessa 29. Etenkin toisessa erässä Korsi paiski ylitöitä kunnolla venyen kumilimpun eteen 21 kertaa.

Jyske sai nyt seuralaisen kakkospaikalle, kun VG-62 nousi tasapisteisiin. Naantalilaisilla on yksi peli vähemmän pelattuna. KuKi on kolmen pisteen päässä ja myös RNK on noussut enää kuuden pisteen etäisyydelle.

Matkapelien merkeissä jatketaan. Ilman suurta notkahdusta runkosarjan piikkipaikan pokkaava Lauttakylän Luja ottaa laitilalaiset vastaan ensi lauantaina.

Jyske hävisi kahdesti hyvän taistelun Lujalle kotikentällään. Nyt olisi oiva tilaisuus horjuttaa kärkiporukan itsetuntoa.