Arto Kanerva
Kahdettatoista kertaa järjestettävän Kustaa Hiekka –kulttuuriviikon teemana on tänä vuonna ”liike”. Liikettä olikin tarjolla heti viikon avajaisissa sunnuntaina, kun noin satahenkinen avajaiskulkue matkasi terveyskeskuksen luota kaupungintalolle.
Matkan varrella kulkue kiersi kaikki viikon kunniaksi Laitilan keskustassa valaistut kohteet ja mustahattuiset miimikkohahmot esiintyivät lukutuvalla, kirkkopuistossa ja Tiihosen kahvilan luona. Lisää liikettä seurasi kaupungintalon pihalla, jossa yleisölle tarjottiin tamperelaisen tulisirkusryhmä Flamman vauhdikas esitys.
– Tänä vuonna päätettiin jättää juhlapuheet väliin ja järjestää avajaiset ilman mitään pönötyksiä,
kertoi viikon järjestelyissä tiiviisti mukana ollut Jukka Vehmas .
Kohteiden valosuunnittelun tänäkin vuonna tehnyt Mollu Heino totesi työn olleen tällä kertaa hiukan helpompi kuin viime vuonna, koska paikat ja ihmiset olivat jo tuttuja.
– Uutena mahdollisuutena tuli esiin tuo kaupungintalon ihan mahtava seinä. Se on iso pinta ja antaa hienon tilan videoteoksen esittämiseen. Ohikulkijoiden piirtäminen Sinervonkulman ikkunoihin oli yllättävän haastavaa, täällä kun on niin paljon pyöräilijöitä ja he menivät tosi nopeasti ohi. Tarkkojen havaintojen tekeminen oli vaikeaa.
Valoteosten teknisestä toteutuksesta vastaa laitilalainen Ohjelmanurkka Oy.