Yhdistymisellä tavoitellaan entistä parempaa asiakaskokemusta, kattavampaa palveluverkostoa ja uusia ammatillisia kehittymismahdollisuuksia henkilöstölle. Uusi yhtiö aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2021.
– Toimimme yhdessä tällä hetkellä alueella, joka yltää aina Uudestakaupungista Ikaalisiin ja yhtiöiden kotipaikkojen Rauman ja Porin välillä on vain 50 kilometriä. Tavoitteenamme on parantaa koko alueen yhtenäisyyttä, sanoo uuden LähiTapiola Länsi-Suomen tuleva toimitusjohtaja Pasi Aakula .
Välittömiä henkilöstövaikutuksia tai vaikutuksia asiakkaiden asiointiin ei ole tiedossa.
– Haluamme, että molempien yhtiöiden henkilöstö pääsee suunnittelemaan uutta syntyvää yhtiötä heti alusta alkaen. Meille on erittäin tärkeää, että työntekijämme tulevat kuulluksi ja yhdistymisen tarkempi käytännön suunnittelu etenee henkilöstön kanssa käytävässä tiiviissä vuorovaikutuksessa. Kerromme asiasta lisää viimeistään kevään yhtiökokousten jälkeen toukokuussa, kertoo uuden LähiTapiola Länsi-Suomen tuleva talousjohtaja Jussi Seppälä .
LähiTapiolan edustajien mukaan asiakkaat haluavat henkilökohtaista palvelua etenkin laajempiin elämänturvaan liittyvien asioiden kanssa, kuten vaikkapa säästämiseen tai terveyteen liittyvissä kysymyksissä.
– Asiakkaamme asioivat helpommissa vakuutusasioissa yhä enenevässä määrin digitaalisissa kanavissa. Uuden yhtiön myötä palvelu myös näissä kanavissa paranee. Konttoreihin tullessaan asiakkaat haluavat laajempaa elämänturvasuunnittelua ja kuulla esimerkiksi säästämiseen liittyvistä ratkaisuista, Pasi Aakula kertoo.
LähiTapiola Lännen ja LähiTapiola Satakunnan hallitukset allekirjoittivat yhdistymissuunnitelman tiistaina 28. päivänä tammikuuta. Molemmat yhtiöt palvelevat alueensa henkilö-, yritys- ja maatila-asiakkaita. Yhtiöiden juuret ulottuvat yli 130 vuoden taakse.
LähiTapiola Länsi-Suomi
Maksutulo 72 miljoonaa euroa
Asiakkaita yli 100 000
Sijoitusomaisuus 275 miljoonaa euroa
Työllistää noin 160 henkilöä