Maailmanpyörä kuljettaa Hiekkaa – Laitilan Nuorisoverstaan teos kertoo Kustaa Hiekan maailman matkoista

0
Laitilan Nuorisoverstaan puupajalla työskentelevä Sami Möttö viimeisteli maailmanpyörän ympärille rakennettua asetelmaa.

Lounaisrannikon Osuuspankin ikkunassa pyörii hiljalleen maailmanpyörän pienoismalli, jossa on kahdeksan koria. Jokainen kori edustaa yhtä maata, jossa Kustaa Hiekka -kulttuuriviikolle nimensä antanut laitilalainen Kustaa Hiekka on elämänsä aikana vieraillut.

– Kulttuuriviikon teemana on liike ja me halusimme laittaa Hiekan itsensä liikkeelle, Laitilan Nuorisoverstaan Kädentaitopajasta vastaava Päivi Kivimäki kertoo.

Nuorisoverstaan väki oli kokoamassa maailmanpyörää perjantaina näyteikkunaan. Ajastetulla moottorilla pyörivän maailmanpyörän lisäksi ikkunaan aseteltiin jokaista koria vastaava Nuorisoverstaan sanailema mukaelma Hiekan päiväkirjoista.

Jokaista maata symboloivat myös kirjat.

– Halusimme kirjat osaksi teosta, koska Kustaa Hiekka perusti Laitilaan kirjaston, Kivimäki kertoo.

Mitäs kaikkea mukavaa täältä voisi tuoda tuliaisiksi? Tällä kertaa nappasin mukaan muumion käden veljelleni. Pitää myöhemmin mennä katsomaan ‘mitä muuta irtoaa mukaan‘, Hiekka kirjoittaa Egyptistä, jossa hän vieraili 1896.

Maailmanpyörä on ajastettu siten, että se pyörii hiljalleen päivisin aina puoli tuntia kerrallaan. Sen jälkeen se pitää viidentoista minuutin tauon ennen kuin lähtee uudelleen liikkeelle. Yöaikaan se ei pyöri lainkaan. Jotta maailmanpyörä pysyy tasapainossa, sen korien sisältö on pitänyt miettiä tarkkaan.

– Joihinkin koreihin on jouduttu laittamaan lisäpainoja, koska muut korit ovat olleet painavampia. Nyt ne ovat suunnilleen samanpainoisia, puupajasta ja Nuorten Reitti -hankkeesta vastaava Markus Lehtonen kertoo.

Hiekan matkat maailmalla valikoituivat Kivimäen mukaan Nuorisoverstaan teoksen aiheeksi, kun eräs verstaan etsivistä nuorisotyöntekijöistä huomasi, että itse Kustaa Hiekasta on harvoin mitään. Maailmanpyörässä näkyy kaikkien verstaalaisten kädenjälki.

Teos on näyteikkunassa kulttuuriviikon ajan. Se puretaan pois 27.1. Kivimäki toivoo, että teokselle löytyisi kulttuuriviikon jälkeen pysyvämpi koti Laitilasta.