
Keskiviikkoiltapäivänä jokunen Keskuskatua talsinut ohikulkija pääsi tietämättään osaksi taideteosta. Kustaa Hiekka -kulttuuriviikolle valotaideteokset suunnitteleva Mollu Heino piirsi heidän ääriviivojaan Nordean entisen pankkitalon ikkunaan.
– Perjantaina laitamme valot kuntoon, mutta sunnuntaina teokset vasta julkistetaan, Mollu Heino kertoo.
Laitilassa tykästyttiin viime vuonna Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon valotaideteoksiin, ja tänä vuonna valotaidetta tarjoillaan lisää. Elämän lähde -teos ja Kustaa Hiekan lukutupa olivat myös viime vuonna valaistujen kohteiden listalla.
– Elämän lähde säilytetään samanlaisena kuin viime vuonna, mutta lukutuvalla värit vaihtuvat. Kokonaan uusi kohde on kaupungintalon videoheijastus, Heino paljastaa.
Viime vuonna valot loistivat lumisessa maisemassa.
– Nyt on vaan pimeää.
Sielultaan maalariksi itsensä määrittelevä Mollu Heino kertoo tulleensa mieluusti Laitilaan, jossa valotaiteen parissa saa kokeilla jotain erilaista.
– Kunta on määritellyt valaistavat kohteet, mutta muuten olen saanut aika vapaat kädet toteutukseen. Tekniikasta tietysti tulee jotain rajoituksia.
Valaistuksen idea lähtee Mollu Heinon mukaan aina paikasta, ja työtapa puolestaan ideasta. Valotaideteosten suunnittelija on mukana myös avajaisjuhlakulkueessa, joka starttaa sunnuntaina terveyskeskuksen luota kello 17.30.
– Sitten saa jännittää, että syttyväthän kaikki valot, hän hihkuu.
Valoteokset:
Elämän lähde
Kustaa Hiekan lukutupa
Sinervonkulma
Tiihosen kahvila
Paloaseman torni
Kaupungintalo
Teokset ovat valaistuna Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon ajan.