
Lounais-Suomen martat aloittivat 110. juhlavuoden juhlinnan. Piirin Marttayhdistykset ovat rakentaneet omia arjen sankareitaan, marttasankareitä. Laitilan Marttayhdistyksen sankarimartta on esillä Lounaisrannikon Osuuspankin ikkunassa ensi maanantaista 13. helmikuuta asti.
– Martat tietävät, että hyvä arki kuuluu kaikille. Sankarimartta välittää marttailun ilosanomaa, kertoo Pirkko Sillantaka Laitilan martoista.
Sankarimartan ideana on, että jokainen marttayhdistys tekee omannäköisen nuken tai vaikka virkkauksen, joka kuvastaa sankarimarttaa.
– Yhdistyksemme hallitus tarttui nukkeaiheeseen, koska koimmme, että sen ympärille saamme mainiosti monia marttojen niin sanottuja ihmetekoja näytille.
Mallinukkea martat metsästivät paikallisilta liikkeiltä ilman tulosta. Verkkokirppikseltä löytyi käytetty, mutta sekin ehti mennä muualle.
–Ei jäänyt vaihtoehdoksi kuin ostaa uusi, ja se saatiin nettikaupasta peruukin kera. Toivottavasti nukelle pukkaa keikkaa myöhemminkin, Sillantaka toteaa.
Nuken asu on perinteinen marttapuku essuineen ja huiveineen.
– Olemme saaneet yhdistykselle lahjoituksena muutaman puvun edesmenneiltä marttasisarilta.
Nuken jalassa ovat sukat ovat yhdistyksen jäsenet neuloneet sukkailloissa.
– Eli sukat ovat niitä, joita lahjoitamme 6-vuotiaille neuvolaan.
Pirkko Sillantaka vinkkaa katsomaan, mitä muuta sankarimartan ympärillä ikkunassa on.
– Sitä ei vielä tässä vaiheessa paljasteta. Sen näkee sitten maanantai-iltapäivästä eteenpäin. Käythän vilkaisemassa.
Martoissa ovat edelleen vahvasti esillä arjen- ja kädentaidot sekä virkistäytyminen. Laitilan Martat järjestävät sukka- ja käsityöiltoja pari kertaa kuussa, ruokakursseja ja keväisin ohjelmassa on teatterireissu ja luontoretki.
– Kesällä teemme retken Satakuntaan, elokuussa on tietenkin saunailta sekä kotiseuturetki suuntana Palttila-Untamala, Sillantaka kertoo.
TIESITKÖ:
Tunnetuin marttajärjestön tunnuksista on 1930-luvulta käytössä ollut siniruutuinen marttakangas. Siitä on suunniteltu marttojen ensimmäinen järjestöasu jo vuonna 1935. Yhtenäisen asun tarkoitus oli tuolloin muun muassa tasoittaa luokkaeroja jäsenten keskuudessa.
Mekon mallia muokattiin 1960-luvulla.
Järjestöasu uudistettiin 2010, jolloin kankaan ruutua muutettiin ja samoin paidan ja mekon mallia. Myös miehille suunniteltiin oman paita.
Kodisjoen sankarimartta istuskelee koululla
Kodisjoen Marttojen sankarimartta pääsi torstaina esille Kodisjoen koulun lasikuistille. Pienen lapsen kokoisen martan on huovuttanut Outi Yli-Antola . Vaatteet puolestaan ompeli Raili Kylä-Kierola. Sankarimartan puku on tehty kierrätyskankaasta.
– Anoppini Sirkka Kylä-Kierola on joskus tehnyt marttapuvun, mistä sain pukuun ihan lailliset napit, paljon ompeleva Kylä-Kierola kertoo.
Kodisjoen Marttojen puheenjohtaja Anne Kauppi kertoo, että Kodisjoen sankarimartalla on perinteinen puku.
– Ehkä moni tuntee martan tuon näköisenä, vaikka nykyisin käytämme usein marttojen t-paitaa. Ehkä se on hänen juhlapukunsa
Kodisjoen marttayhdistys on perustettu 19321. Yhdistys toimii aktiivisesti.
– Viime viikolla teimme retken Porin teatteriin. Kaikille avoimella retkellä oli mukana yli 40 osanottajaa.
Kodisjoen martat tapaavat noin kerran kuukaudessa.
– Ykkösluokkalaiset saavat jouluna aina martoilta villasukat, kesällä tehdään joku retki ja kesäaikaan järjestetään sankarihautausmaan hoito.
Anne Kaupin mukaan martat tekevät yhteistyötä niin koulun kuin seurakunnan kanssa.
– Nyt olemme kirjastossa järjestäneet novellikoukku-tilaisuuksia. Lisäksi järjestämme ruokakursseja ja lapsille pikkukokki-kursseja.
Marttoihin kuuluu Kodisjoella vain naisia, mutta joihinkin tilaisuuksiin osallistuu vähän miehiäkin.
– Enemmän täytyisi saada miehiä mukaan. En oikeastaan ymmärrä, mikseivät miehet lähde toimintaan enempää mukaan. Ehkä suunnitteilla oleva riistakurssi voisi miehiä kiinnostaa, Anne Kauppi pohtii.
Marttojen ohje: Runebergin kuppikakut
Näissä Runebergin kakuissa on mantelijauhojen tilalla käytetty mantelimassaa. Jos haluat paistaa kakut muffinivuokien sijaan vanhoissa kahvikupeissa, täytä 2/3 kupista taikinalla ja jätä loput kohoamisvaraa.
100 g voita
200 g mantelimassaa
1 dl sokeria
2 munaa
1 dl murskattuja (gluteenittomia) piparkakkuja
1 dl perunajauhoja
1 rkl psylliumkuitua
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua kardemummaa
Sekoita pehmeä voi, mantelimassa ja sokeri kuohkeaksi seokseksi vatkaimella. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Sekoita murskatut piparit, perunajauhot, psyllium, leivinjauhe ja kardemumma kulhossa. Nostele pipariseosta kananmunaseoksen joukkoon vähän kerrallaan, varovasti käännellen. Laita muffinivuokiin nokare taikinaa. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 15 min. Anna jäähtyä ja sivele punssi-sokerilientä tai omenamehua. Koristele kuorrutteella ja vadelmahillolla.
Punssi-sokeriliemi
0,5 dl punssia
0,5 dl vettä
2 rkl sokeria
Sekoita punssi, vesi ja sokeri kattilassa ja kiehauta. Kostuta kuppikakut liemellä.
Kuorrute
1,5 dl tomusokeria
2 rkl vettä
2 tl sitruunamehua
koristeluun: vadelmahilloa
Sekoita kuorrutteen ainekset ja pursota renkaaksi kakkujen päälle. Täytä renkaat hillolla.