“Tuo perunamuusijauhetta ja vettä.”
Hetkinen. Mitä tämä nyt tähän asiaan kuuluu?
Niin siinä luki. Tuo perunamuusijauhetta ja vettä. Yritin muistaa ja käsittää, miksi olemme puhuneet perunamuusista ja miten ihmeessä se liittyy tähän, vallan eri alan yritystoimintaan. Olin jo soittamassa haastateltavalle kun tajusin: lause ei kuulukaan tähän, se on ollut tuossa jo valmiiksi.
Niin tietysti! Retkeilykurssin muistilappu. Tähänkin lehtiöön on tullut raapusteltua kurssin loppuretken eväslistaa.
Osallistuin keväällä alkaneelle ja syksyllä päättyneelle, kansalaisopiston järjestämälle retkeilyn alkeiskurssille. Siellä me retkeilystä kiinnostuneet, mutta enemmän tai vähemmän osaamattomat harjoittelimme teoriassa ja käytännössä luontoretkellä tarvittavia taitoja. Pystytimme telttoja Varppeen koulun pihalle ja harjoittelimme trangian käyttöä uimahallin ikkunoiden takana. Kurssin mainio opettaja Mari Starck näki paljon vaivaa sen eteen, että pääsimme näkemään ja kokeilemaan monipuolisesti erilaisia retkeilyvarusteita. Teimme luokkaan jopa nuotion, joskaan emme sentään sytyttäneet sitä.
Teoriasta ja kuivaharjoittelusta siirryimme luontopoluille. Harjoittelimme myös suunnistusta, mikä lienee ihan käypä taito retkeilijälle. Siinä asiassa minulla tosin ei ole taipumuksia eikä oikein intoakaan.
– Ei tuu hevonpaskaa, muistan manailleeni, kun rämmin jonkun risukon yli ja yritin muistaa, minkä puun juureen piti tähdätä. Suunnistusreissuni ainoa anti oli se, että hukkasin silmälasini metsään. Sen jälkeen luonnisti vielä vähemmän, puolisokean mummon suunnistaminen.
Kaikkinensa retkeilykurssi oli mahtava juttu ja opin siellä monta uutta asiaa. Retkeily ei suinkaan loppunut kurssin päättymiseen ja tarkoitus totta kai oli, että se siitä vasta alkaa.
Retkeilykurssille osallistuminen oli minulle enemmän kuin vain yksi suoritus. Se tarkoitti myös pitkään haudotun unelman toteutumista, siirtymistä “kunpa voisin” -ajattelusta “voin ja uskallan” -vaiheeseen. Unelmien ei tarvitse olla isoja jotta ne olisivat merkityksellisiä.
Tämän ja monen mun haaveen toteuttamisessa suomalaisella koulutusjärjestelmällä ja erityisesti kansalaisopistolla on suuri merkitys. Se, että näin kuusikymppisenä naisena voin opiskella mitä tahansa perustasolta yliopistoon asti, vieläpä suhteellisen halvalla, on harvinaista herkkua tässä maailmassa. Sitä kannattaa arvostaa ja siitä kannattaa ottaa ilo irti.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja