Sen olin tiennyt, että opiskelijat uupuvat. 2000-luvun alkupuolella opettajana toimiessa hätkähdin, kun nuoria jäi sen takia sairauslomalle. Opinnot viivästyivät. Pidin sitä ehkä ajan ilmiönä ja osoituksena, että terveydenhuollossa myönnettiin entistä avokätisemmin saikkua.
Ajatukseni oli ulkokultainen, sillä olinhan itsekin nääntyä nuorena työntekijänä. Radioura aukesi parikymppisenä, ja tein hommia urakalla. Koska se oli mielenkiintoista ja mukavaa.
Tein viikonloppuna repparia nuorten yöelämästä kaupungin keskustassa. Valmistauduin tuleviin lähetyksiin lukemalla monennäköistä. Kesällä istuin seudun jokaikisen kesäteatteriesityksen ja tein niistä juttua.
Suorat lähetykset olivat upeita tehdä, mutta kroppa ei oikein koskaan sopeutunut epäsäännöllisiin työaikoihin. Varmuuden vuoksi pistin useamman herätyskellon soimaan, kun pelkäsin, etten herää. Pelko oli turhaa – enhän aina edes saanut unta aamulähetystä edeltävänä yönä.
Aloin vielä opiskella työn ohessa. Ensin maisteriksi ja päälle opettajan pedagogiset. Sitten tuntui, etten enää jaksa. Tuli ihottumaa, ja vatsakin oireili. Lähipiirin kauhisteluista huolimatta sanoin itseni irti.
Siitä on jo aikaa. Jälkeenpäin olen ajatellut, että kunpa joku olisi sanonut silloin, että pidä itsestäsi huolta. Sen sijaan kuulin usein, että kyllä sitä nuorena jaksaa. Vihaan vieläkin tuota sanontaa. Ei jaksa.
Nuoruuteen kuuluu korskeus ja nöyryyden puute. Sellainen ei tule mieleenkään, ettei muka kestäisi paineita. Se voi kostautua pahasti.
Siksi tarvitaan viisaita pomoja huolehtimaan, etteivät uuden uran vaatimusten kanssa tasapainoittelevat vedä itseään heti piippuun. Sanovat lempeästi, että pidä itsestäsi huolta! Se tarkoittaa niin yksinkertaisia asioita kuin nukkuminen, kunnolla syöminen ja liikkuminen.
Lisäisin vielä, että hakeudu myötätuntoisten ihmisten pariin, jotka rohkaisevat, kun voimat ovat vähissä. Uupumukseen kuuluu huono itsetunto, eikä silloin pidä veljeillä kovien ihmisten kanssa, joiden sanat ja seura painavat pinnan alle.
Läheltä kahden nuoren naisen urapolkua seuranneena tilanne on huolestuttava: Toinen on aivan uransa alkumetreillä ja unet menivät. Toinen on juuri rakentanut oravanpyöränsä; on ihana ja kallis omakotitalo. Ja haaveena jo päästä pois putkesta. Kouluttautua johonkin sellaiseen ammattiin, jossa työt voi jättää töihin.
Jaksaminen työelämässä on entistä tärkeämpää, kun eläkeikä tuntuu katoavan johonkin horisonttiin. Nuorista ei saa nuoruuden verukkeella ottaa tieten tahtoen irti kaikkea mahdollista. Eikä perinteisen, työeetoksen kyllästämän kasvatuksen saaneista rehtoreista ja muista työelämän konkareista.
Virpi Adamsson
Kirjoittaja on vapaa toimittaja