Torikan konsertin lipunmyynti yllätti järjestäjät

0
Waltteri Torikan konserttiin tuli sata lippua lisää myyntiin tiistaina.

Laitilassa parhaillaan vietettävä Kustaa Hiekka -kulttuuriviikko on pyörähtänyt vauhdikkaasti liikkeelle. Sunnuntain avajaisissa tulisirkusta oli seuraamassa kaupungintalon pihalla pari sataa ihmistä.

Myös sen jälkeen järjestetty Vakka-Suomen musiikkiopiston opettajien konsertti veti salin täyteen väkeä.

Sunnuntain päätöskonsertin lipunmyynti yllätti järjestäjien odotukset. Alkuviikolla Waltteri Torikan konserttiin oli myyty jo 600 lippua, ja tiistaina myyntiin saatiin sata lisälippua.

– Emme osanneet varautua näin suureen suosioon. Siksi liput pääsivät hetkellisesti loppumaan. Finnlamex-halliin mahtuu vielä, ja lippuja on myynnissäLippu.fi-palvelussa lauantaihin saakka. Sunnuntaina lippuja myydään myös ovelta, jos niitä on vielä jäljellä, kertoo musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen.

Lippuja voi ostaa myös R-kioskista ja kaupungintalon yhteispalvelupiste Avituksesta sen aukioloaikoina.