Tubettajakaksikko villitsi Tammikarnevaaleilla

0
Yleisön ja juontaja Ilmari Vuorelan esittämiin kysymyksiin vastaamisen lisäksi Elinan ja Sofian ohjelmassa oli tanssinumero, johon myös yleisö liittyi mukaan. Tanssin jälkeen halukkaat saivat ottaa kuvia ja vaihtaa kuulumisia kaksikon kanssa.

Ossi Nyström

ElinaSofia -nimeä käyttävä tubettajakaksikko Elina , 12 ja Sofia , 9, saapui lauantaina Laitilaan tapaamaan ihailijoitaan osana Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon Tammikarnevaalia. Kaksikko nousi alunperin kuuluisuuteen haastateltuaan presidenttiehdokkaita ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö ä vuoden 2018 vaalien alla.

Ennen varsinaista Meen & Greet -tapahtumaa Elina ja Sofia vastasivat yleisön ja Tammikarnevaalin juontaneen Ilmari Vuorela n esittämiin kysymyksiin.

– Tällä viikolla ollaan käyty koulussa ja harrastuksissa, nähty kavereita ja tehty Youtube -videoita, Tytöt kertoivat. Samalla paljastui, että Elinalla on juuri ollut syntymäpäivä, ja pian FinnLamex -hallissa raikuikin Paljon onnea vaan.

Onnittelulaulun jälkeen Sofia kertoi kuinka kaikki sai alkunsa.

– Me oltiin mukana Nelosen tv-ohjelmassa, missä me haastateltiin kaikki presidenttiehdokkaat ja Sauli Niinistö, ja me tykättiin olla siinä kameran edessä, niin aloimme sitten tubettaa.

– Ollaan tehty paljon kaikkea muutakin kuin tubetettu. Siitä kun haastateltiin Sauli Niinistöä ja muita alkoi sellainen jättimäinen tosi kiva ura. Nyt ollaan tekemässä kirjaa, joka ilmestyy toukokuussa, sitten ollaan Frozen 2 :ssa ja elokuvassa nimeltä Perhereissu , Elina lisäsi.  

Kaiken tohinan keskellä Elina ja Sofia ehtivät myös käymään koulussa.

– Tykkään kaikista aineista, mutta lempparit ovat matikka, ruotsi, musa, kässä ja kuvis, Sofia kertoi.

– Minulla on kuvis, kässä, matikka ja historia, Elina paljasti.

Jos lempiaineita löytyy laajalta skaalalta, niin samoin on myös harrastusten laita.

– Me harrastamme tosi paljon kaikkea. Monia eri tansseja, sirkusta, minä soitan käyrätorvea, olen kuorossa, käyn musiikin teoriassa, orkesterissa, Sofia luetteli.

– Minäkin harrastan montaa eri tanssia, sirkusta ja musiikin teoriaa. Sitten vielä pianonsoittoa ja joogaa, Elina kertoi.

Kuin ihmeen kaupalla koulun ja harrastusten sekaan mahtuu hiukan vapaa-aikaakin.

– Meillä on itse asiassa aika monta vapaapäivää, minulla on ainakin tiistai, keskiviikko ja viikonloppu, paitsi jos on esimerkiksi miittejä tai jotain tällaisia kivoja juttuja, Sofia selosti.

Myös Elina vaihtaa välillä vapaalle.

– Minulla on esimerkiksi tiistaina koulun jälkeen vapaata ja sitten on viikonloput. Youtube-videoita tykätään tehdä tosi paljon vapaa-ajalla.

Seuraavaksi keskusteltiin eläimistä.

– Meillä olisi muuten kissa, mutta meidän äiti on allerginen kissoille. Lempieläimeni on yksisarvinen.

– Älkää yrittäkö sanoa Sofialle, että yksisarviset eivät ole oikeita eläimiä, koska ne oikeasti ovat oikeita eläimiä, Elina opasti, ja kysyi yleisöltä kuinka moni heistä uskoo yksisarvisiin.

Vain harva oli riittävän kyyninen jättääkseen kätensä nostamatta, ja juontaja Vuorelakin riensi kertomaan, että hän kyllä uskoo kyseisiin otuksiin.

Yleisö pyysi tarkennusta kaksikon kissakantoihin.

– Me kyllä rakastamme kissoja, mutta se ei ehkä ole ihan lempieläin, Elina muotoili.

Myös koirat ovat sisarusten sydäntä lähellä.

– Me rakastamme koiria, koirat ovat niin ihania! Jossain vaiheessa me haluamme koiran omaksi, mutta nyt me olemme niin paljon poissa kotoa, ettei me ehdittäisi hoitaa sitä paljoa, Elina harmitteli.

Tämän hetken lisäksi myös tulevaisuus tuntuu olevan hyvin Elinan ja Sofian hyppysissä.

– Aion olla tubettaja ja kirurgi, Elina paljasti. Sofia taas kertoi tahtovansa kehittää isona lääkkeitä.

– Minä aion olla tubettava kemisti!