Laitilan väkilukuun suhteutettuna vähennys tarkoittaa noin prosentin väestömuutosta. Kaupunkilaisten lukumäärää vähentävät sekä syntyvyyden lasku että muuttoliike.
Laitilassa syntyi tammi–marraskuussa yhteensä 49 vauvaa. Syntyvyys oli selvästi pienempää kuin kuolleisuus, sillä tammi–marraskuun aikana kuoli 80 laitilalaista.
Väkilukua laskee sekin, että Laitilasta muuttaa selvästi enemmän ihmisiä pois kuin mitä kaupunkiin muuttaa uusia asukkaita. Tammi–marraskuun tarkastelujaksolla Laitilaan saatiin 319 uutta kaupunkilaista, mutta samaan aikaan Laitilan jätti 403 asukasta.
Laitilan tilanteeseen vaikuttaa paljon maahanmuutto, joka toi tammi–marraskuun aikana Laitilaan 42 uutta asukasta.
Laitilan lisäksi Vakka-Suomen seutukunnan muutkin kunnat ja kaupungit menettävät asukkaitaan. Koko alueella oli marraskuun päättyessä 259 asukasta vähemmän kuin vuoden 2019 alkaessa. Vakka-Suomessa oli marraskuun lopussa 30 989 asukasta.
Seutukunnan kuudesta kunnasta vain Kustavi ja Vehmaa onnistuivat kasvattamaan asukaslukuaan. Kustavin väkiluku kasvoi 14 asukkaalla, ja marraskuun lopussa kunnassa oli 940 asukasta. Vehmaan väkiluku puolestaan nousi tammi–marraskuussa 12 henkilöllä ja tarkastelujakson lopussa kunnassa oli 2 297 asukasta.
Eniten seutukunnan kunnista asukkaita menetti Uusikaupunki, jonka väkiluku laski 170 asukkaalla. Uudenkaupungin väkiluku oli marraskuun päättyessä 15 530.
Taivassalo puolestaan menetti asukkaita eniten, jos väen väheneminen suhteutetaan kunnan väkilukuun. Taivassalon asukasluku väheni 25 kuntalaisella, mikä tarkoittaa reilun 1,5 prosentin laskua kuntalaisten lukumäärässä. Kunnassa oli marraskuun päättyessä 1 637 asukasta.
Väki väheni ennakkotietojen mukaan myös Vakka-Suomen seutukunnan ympärillä. Marraskuun lopussa Mynämäessä oli 7 649 asukasta, mikä on 117 kuntalaista vähemmän kuin vuoden 2019 alkaessa. Asukasluku väheni viime tammi–marraskuun aikana myös Raumalla (-91), Eurassa (-102) ja Eurajoella (-61).