
Mynämäellä jaettiin reilu parikymmentä Vakkaparhaat-pokaalia, kun menneen yleisurheiluvuoden parhaat saivat palkintonsa. Vakka-maljan sai tällä kertaa haltuunsa Mynämäen Isku. Kalannin vankka tuli toiseksi ja Uudenkaupungin Kenttäkarhut kolmanneksi. Laitilan Jyske jäi neljänneksi, vaikka suoria pisteitä tulikin runsaasti.
– Seurat ovat eri kokoisia, kunnat ovat eri kokoisia, joissakin kunnissa on useampia seurojakin vielä. Tätä on yritetty tasoittaa pistekertoimilla, Vakka-organisaation puheenjohtaja Riikka Matikainen selvensi.
Vakkaparhaat valittiin seurojen ehdottamista urheilijoista.
– Jokainen seura joutuu aina valitsemaan sen yhden per ikäryhmä. Seura tekee valinnan, ja sen jälkeen me pidetään Vakkaporukalla kokous, ja siellä valitaan sitten se Vakkaparas. Kriteerit on se ylimmän tason kilpailu, junioreilla PM-tason menestys ja vanhemmilla aluehuipentumat ja PM-menestys. Siitä vanhemmilla sitten SM-kisat ja osa on päässyt ulkomaillekin edustamaan.
Vaikka Jyske jäikin seurojen välisessä kilpailussa kirkkaimpien sijojen ulkopuolella, oli vuosi yksilötasolla menestyksekäs.
Jyskeestä Vakkaparhaina palkittiin Neela Ihanmäki (T9), Noel Raiskinmäki (P9), Sara Honkakangas (T10), Julius Lukkala (P12), Valtteri Valtonen (P13), Venla Laiho (N) ja Joni Vainio-Kaila (M). Vuoden nuorisovetäjäksi valittiin Kalannin Vankan Arto Hyvärinen ja vuoden valmentajaksi Maskun Katajan Jarmo Rasi .
Lajiensa kotimaista huippua edustavat Venla Laiho ja Joni Vainio-Kaila kertoivat tavoittelevansa tulevalla kaudella entistäkin parempia tuloksia.
– Kirkas mitali Kalevan kisoista, Laiho latasi.
Menneellä kaudella hän sijoittui 10 kilometrin kävelyssä SM-kisojen neloseksi. 400 metrin aitajuoksussa SM-hopeaa voittanut Joni Vainio-Kaila oli samoilla linjoilla.
– Tavoitteena on vähintään viime vuoden hopea säilyttää. Ennätyskin maistuisi jo viiden vuoden tauon jälkeen.
Urheilu-uran lisäksi sekä Laiho että Vainio-Kaila opiskelevat Turussa.
– Ei sitä vapaa-aikaa hirveästi ole, mutta kyllä urheilulle tarvitsee vastapainoa, että saa välillä keskityttyä johonkin muuhun, Laiho kertoi.
– Ja jos haluaisi päätoimisesti tehdä, niin pitäisi päästä ainakin EM-finaaliin. Hiukan päälle sekunti pitäisi saada ajasta pois, että finaaliin pääsisi, ja se on aika paljon, Vainio-Kaila totesi, ja lisäsi, että EM-kilpailuihin hänellä on toki tavoitteena päästä.
– Meillä ei ole nyt lajia EM-kilpailuissa. Tokion olympialaiset ovat siinä niin lähellä, niin se on jätetty lajiohjelmasta pois. Täytyy sitten vaan kotimaan kisoihin tavoitella, Laiho päätti.