Yhteinen Pyhäranta -yhdistys tähtää seuraaviin kunnallisvaaleihin

0
Uusi yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Perustamiskokouksessa keskusteltiin pitkään siitä, voiko jäsenellä olla jonkin puolueen jäsenkirja ja päätettiin lopulta, että se sallitaan.

Pirkko Varjo

Pyhärantaan perustettiin 22.1. puoluepoliittisesti sitoutumaton Yhteinen Pyhäranta -yhdistys. Valtuustosalissa pidetyssä perustamiskokouksessa oli 28 ihmistä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Tiia Niemi ja hallituksen jäseniksi Sari From, Ville Aerila, Mikko Räsänen, Jyrki Nurmi, Miikka Roos, Taneli Müürsepp, Heikki Karru ja Emmi Lunden .

– Toivon, että yhdistys voi edistää avoimen ja perustellun keskustelun syntymistä Pyhärantaan. Näin pienessä kunnassa ei pitäisi olla valtakunnantason puoluepolitiikkaa, Niemi sanoi.

Uuden yhdistyksen perustamista on vauhdittanut Ihoden monipolvinen päiväkotijupakka sekä osittain sen seurauksena kunnan poliittisesta päätöksenteosta nyt puuttuva asiallinen keskusteluyhteys.

– Mikään yhden asian liike Yhteinen Pyhäranta ei kuitenkaan ole, ehdottomasti ei. Tosin päiväkotiasia on avannut silmiä sille, kuinka suljettua kunnan päätöksenteko nyt on, Niemi totesi.

Yhdistykseen voivat liittyä kaikki 15 vuotta täyttäneet, myös muut kuin pyhärantalaiset. Yhteinen Pyhäranta tulee asettamaan ehdokkaita huhtikuussa 2021 käytäviin kunnallisvaaleihin. Hallituksen jäsenistä From, Aerila, Räsänen ja Nurmi ovat tällä hetkellä kunnanvaltuutettuja ja muodostavat Yhteinen Pyhäranta -ryhmän.

– Kun meillä on yhdistys, voimme helpommin toimia ja ottaa kantaa, Yhteinen Pyhäranta -yhdistyksen perustamiskokouksen kokoonkutsuja Jyrki Nurmi sanoi.