Hei, hei, Heinikkalan navetta!

0
Heinikkalan navetta sijaitsee Untamalassa aivan kylänraitin varrella.

Tuskin mihinkään yksittäiseen Laitilan kaupungin omistamaan rakennukseen on liittynyt niin paljon puhetta, lehtikirjoituksia tai vaiherikkaita tapahtumakäänteitä kuin Untamalan kylänraitilla sijaitsevaan Heinikkalan navettaan.

Huonoon kuntoon rapistunutta kivinavettaa on roikotettu kaupungin investointibudjetissa ja vedetty sieltä viime metreillä pois, sille on pohdittu kiivaasti käyttötarkoituksia ja sitä ollaan oltu myymässäkin, kunnes kaupankäynnistä on – jopa aivan loppusuoralla – vetäydytty.

Laitilan Sanomissakaan tuskin on kirjoitettu yhdestäkään kiinteistöstä niin paljon kuin tästä tyhjillään olevasta ja käyttökelvottomasta navetasta. Jossain vaiheessa aloimme vitsailla, että jos ei ole muuta kirjoitettavaa, niin ainahan voisi päivittää Heinikkalan navetan kuulumiset.

Ei ihme, että Heinikkalan navetta onkin monille paljon enemmän kuin persoonaton rakennus. Pikemminkin se on kuin lämpimiä tunteita herättävä kaukainen sukulainen, josta puhuessa sydänalaa kouraisee hienoinen syyllisyyden tunne: pitäisi olla enemmän tekemisissä ja huolehtia paremmin, mutta…

Viime keväänä yhteinen saagamme näytti saavan loppupisteen. Silloin kaupunginhallitus nimittäin valmisteli Heinikkalan navetan myynnin pitkälle ja myyntiesitys kauppakirjaluonnoksineen eteni myös valtuuston listalle. Valtuuston kokouksessa kuitenkin yllättäen kuultiin, että hallitus oli päättänyt ylimääräisessä kokouksessaan vain noin tuntia aiemmin vetää navetan myyntiesityksen pois valtuuston listalta. Lehdistöparvella naputtelin puhelimella viestin: ”Jäähyväiset ohi. STOP. Heinikkalan navetta. STOP. Ei myydä. STOP.”

Mutta nyt jäähyväiset näyttävät viimein olevan edessä: viime viikon maanantaina kaupunginvaltuusto nimittäin hyväksyi esityksen, jonka mukaan Heinikkalan navetta myydään 6001 euron hintaan. Ostaja on sitoutunut kunnostamaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan navetan, ja kaupunki osallistuu kunnostukseen 55 000 eurolla syntyneitä kuluja vastaan.

Varsinainen kauppakirja, jolla Heinikkalan navetan omistusoikeus siirtyy kaupungilta uusille omistajille, allekirjoitetaan vasta sen jälkeen, kun korjauskustannukset ovat saavuttaneet 55 000 euron rajan.

Kun valtuuston puheenjohtaja Tanja Raisto-Elo (kesk.) totesi, että Heinikkalan navetta on nyt myyty, kuultiin salissa jotakin perin harvinaista: valtuutettujen hienovaraiset aplodit. Ja kun joku huomautti, että ei navettaa vielä tällä päätöksellä varsinaisesti myyty, niin Tanja Raisto-Elo vastasi:

– No, tavoitteena on kuitenkin saada hänet myytyä.

Toteamukseen kiteytyy jotakin kaunista: rähjäisestä navetasta on tullut monille vuosien saatossa rakennus, josta on ihan luonnollista käyttää persoonapronominia hän.

Ei hyvästi, Heinikkalan navetta, vaan näkemiin! Ilolla ja toiveikkuudella odotan kukoistukseen nousuasi. Ja kun meistä tarinaasi liittyvistä ihmisistä aika jättää, sinä seisonet Untamalan raitin varrella ryhdissäsi, kuten lämmöllä ajatellun kivinavetan kuuluukin.