Juha Laine
Kiekkomiesten taival kakkosdivisioonassa jatkuu edelleen valoisissa merkeissä. Jyske lähti ennakkosuosikin asemasta vierasreissuun Loimaalle ja pystyi myös taakan kantamaan. Kolmannella peliminuutilla johtoon mennyt Jyske ei päästänyt kotijoukkue Rocketsia enää tasoihin ja poimi vieraspinnat maalein 2–4 (0–1, 0–1, 2–2).
Helpolla voitto ei missään nimessä tullut. Jyske joutui jälleen urakoimaan alivoimalla varsinkin kolmannessa erässä, ja myös maalivahti Eero Korsi sai tehdä kaikki mahdolliset liikehdinnät pysyäkseen kiekon tiellä.
Niko Virta soitteli alkutahdit Toni Niemisen esityöstä, ja toisessa erässä Patrik Sarin täräytti ylivoimalla 0–2 osuman. Syöttöpinnan tähän maaliin keräsi Nico Juvonen .
Kun ensimmäisen maalin syöttänyt Nieminen väläytti virtuaalista punalamppua kolmannen kerran, moni luuli jo pelin olevan ohi. Putoamista vastaan kamppaileva Rockets kavensi kuitenkin varttia ennen loppua ja kapusi maalin päähän kahden ylivoimalla.
Viimeiset kahdeksan minuuttia Rockets haki tasoitusta, mutta maalivahti Korsi oli muurannut oman reviirinsä umpeen. Helpottavan 2–4 osuman laittoi tyhjään rysään pörssikärki Markus Saarinen pelin viimeisellä minuutilla, syöttöpinna Juvoselle.
Kakkosdivisioonan runkosarjaa on jäljellä vielä kolme ottelua. Jyske on sinnikkäästi toisella sijalla, vaikka takana uhkaa kolme joukkuetta.
Neljän parhaan joukkoon sijoittumiseen on erittäin hyvät mahdollisuudet. VG-62:lla on yksi peli enemmän pelattuna, ja päävastustajilla on vielä vaikeita koitoksia näköpiirissä.
Jyske jatkaa vieraskiertuetta ensi viikonloppuna Paimiossa. Kolmesta viimeisestä matsista kaksi on vierasareenalla ja runkosarjan päättävä matsi on RNK Hocia vastaan pitkästä aikaa kotikentällä.
Varmaa on joka tapauksessa, että Jyske pelaa kakkosdivisioonan pudotuspeleissä. Jos runkosarjasijoitus on neljän parhaan joukossa, niin silloin takataskussa on myös kotietu. Jos Jyske pysyy kakkospaikalla, on kotietu taattu myös mahdolliselle toiselle kierrokselle.