Kahvilatoiminta oli loppunut elokuussa 2000 ja kiinteistön silloinen omistaja Touko Salonen etsi tyhjälle tilalle perinteen jatkajaa. Hän päätti kutsua paikallislehden mukaan pelastusoperaatioon.
Lehdessä julkaistiin marraskuussa laaja, legendaarisen Talan kahvilan merkitystä paikkakuntalaisille valottanut artikkeli, jossa oli äänessä neljän sukupolven Talan kävijöitä. Tässä jutussa on siteerattu näitä haastatteluja.
Vihtorinkadulla pientä leipomokahvilaa Paakarin puotia pyörittäneet Veli ja Satu Tiihonen saivat jutun julkaisemisen jälkeen laitilalaisilta lukuisia yhteydenottoja, joissa toivottiin, että he avaisivat kahvilan Talan rakennuksessa.
Uusi kahvila avasi ovensa jo seuraavana vuonna, kun Tiihoset ostivat kiinteistön. Perheyritykseen kuului myös Vahantakana toimiva leipomo. Sen perustaja Alli Tiihonen oli unelmoinut pitkään leipäpuodista ja hän ehti antaa siunauksensa myös uudelle kahvilalle.
1930-50 luku. Laitilan pitäjänneuvos Lea Simula (s.1926 – k. 2010) kertoi lehtijutussa nähneensä Talalla elämänsä ensimmäisen täytekakun 1930-luvulla. “Olin silloin pieni flikka ja pysähdyin ihmettä katselemaan”, hän muisteli.
Simula kertoi, että Sanni ja Ossian Tala olivat kaupungissa tunnettuja persoonia. Ossian Talan musta palttoo, knalli ja kävelykeppi olivat tuttu näky keskustassa.
Kahvila- ja leipomotoiminnassa ohjakset olivat Sannin käsissä. Kansallis-Osake-Pankin pankinjohtajana toiminut Ossian Tala viihtyi kyllä kahvilassa, jossa hänen nähtiin usein tupruttelevat sikaria.
1940–50 -luvuilla Tala oli Lea Simulan mukaan lähinnä poikien kokoontumispaikka. “Flikat kurkistelivat uteliaina kaupan puolelta, keitä kahvilassa istui”.
Moni rakkaus on roihahtanut Talalla ja johtanut avioliittoon asti. Kahvilan viehättävillä tarjoilijoilla riitti kosijoita. Tarinan mukaan Laitilassa nuorten miesten keskuudessa eli sanonta: “Jos ei Osuuskaupasta löydy tyttökaveria niin sitten Talalta”.
Pertti Lehmuskoski muisteli Laitilan Sanomien jutussa, että 1950-luvulla Talalla poltettiin tupakkaa. “Kun isoon Boston-askiin eivät rahat riittäneet, ostettiin pieni”, hän kertoi.
Talalla pelattiin tuolloin myös shakkia, ja tämä perinne jatkui 1970-luvulle asti.
Gramofonia ja italoiskelmiä. Kahvilatoiminnan alkuvuosina Talan äänimaailmaan kuului kaakeliuunissa palavien puiden rätinä, puheensorina ja gramofoni-musiikki.
50-luvulla siellä soivat italialaiset ja suomalaiset iskelmät. “Ne menivät päähän kuin häkä, kuvaili Pertti Lehmuskoski Laila Kinnusen Lazzarellaa ja Kullervo Linnan säveltämää hittikappaletta, Ei kultainen nuoruus -valssia.
Järjestyshäiriöitä Talalla ei ollut, siitä piti Ossian Tala huolen.
Sivistyksen kehto. 1960-luvulla nuoriso kävi lukemassa Talalla sanomalehtiä. Tähän joukkoon lukeutui nuoruudessaan myös Hannu Stenholm , eläkkeellä oleva lukion rehtori. Talalle oli tilattu laaja kirjo lehtiä Kansan Uutisista Uuteen Suomeen .
– Erilaisia lehtiä lukemalla oppi, kuinka samasta asiasta voi tehdä monenlaisia juttuja. Se oli mahtava asia sen ajan nuorille, ja kahvilan pitäjät olisivat ansainneet siitä stipendin, hän sanoi.
Talan jengi. Jukeboxista kuunneltiin Juicea , Rauli Badding Somerjok ea ja Hectoria 1970-luvulla. Silloin puhuttiin Talan jengistä, jotka erottuivat muista takeilla, joissa luki Queer Cattle, hurja joukko.
Laitilan Sanomien yleisönosastossa paheksuttiin kahvilan rappusilla hengailevia nuoria.
Nuoret vastasivat napakasti arvostelijoille:
Tala ja sen rappuset ovat meille paikka, jossa tavataan kavereita. Kylmemmällä ilmalla on kiva katsella televisiota, juoda hyvät pullakahvit sisällä, lämpimällä taas istua ulkona ja hengittää raitista ilmaa, joka on melko saastumatonta näin meillä maalla.
Politiikan hermokeskus. Viime vuosikymmeninä kahvilasta on tullut suosittu kansanedustajien ja sellaiseksi pyrkivien keskuudessa. Kun eduskuntavaalit lähestyvät kansanedustajat jalkautuvat kansan pariin Tiihoselle.
Poliitikot saavat siellä asiallista kohtelua olipa puoluetausta mikä tahansa. Kysymykset ovat teräviä ja niihin toivotaan rehellisiä vastauksia.
Viimeisin ministerivierailu on parin viikon takaa, kun valtiovarainministeri Katri Kulmuni piipahti kahvilassa.
Ainutlaatuiseksi kahvilan tekee tämäkin asia: paikkakunnan kirkkoherra, kaupunginjohtaja ja eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja istuvat usein samassa pöydässä rupattelemassa Tiihosella kuntalaisten kanssa.
Petri Laitinen , Johanna Luukkonen ja Jukka Alkio kuuluvat kahvilan vakiojengiin.
Kirkkoherra kertoo tottuneensa jo Turussa pappina työskentelytapaan, jossa mennään ihmisten keskelle. Hän ei tosin ole kahvilassa kirkkoherrana, vaan omana itsenään. Kanssakäyminen on kahvilassa luontevaa.
– Tiihosella käynti kuuluu aamuohjelmaani neljä, viisi kertaa viikossa.
Hengailu kahvilassa sielunpaimenen mielestä suotavaa ja sallittua.
Laitisen mielestä seurakunnan kannaltakin on hyvä välillä hakea ulkopuolista näkökulmaa asioihin. Uudistusmielinen kirkkoherra voi kahvilassa testata myös ideoitaan.
Hän arvostaa paikallisten tarinoita, jotka avaavat myös Laitilan menneisyyttä.
– Kahvila on täällä vahva yhteisöllisyyden vahvistaja ja voimaannuttaja. Siellä tapaa eri-ikäisiä ihmisiä, ja siellä jutellaan monenlaisia ajankohtaisia asioita.
Asiasta ei tarvitse olla samaa mieltä. Laitinen vertaa kahvilaparlamenttia Turussa ja Kustavissa pyörineeseen epäilijöiden klubiin. Se perustettiin miehille, jotka epäilivät vähän kaikkea, niin kirkkoa, kaupunkia kuin mediaakin.
– Kun riittävän paljon epäilee, voi lipsahtaa uskon puolelle, Laitinen sanoo.
Vuonna 2000 lehtijutussa uskottiin, että kahvilalla olisi menestymisen mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Tyhjään tilaan toivottiin kirjakahvilaa, nettikahvilaa, capuccino -kahvilaa ja ihan vaan tavallista kahvilaa. Sellainen se onkin, paitsi että eihän se nyt ihan tavallinen ole. Kahvila, joka vanhetessaan vain paranee: ainutlaatuinen paikka maailmassa.
Keskuskatu on hiljainen. Talan ikkunat ovat pimeät. Kuka sytyttäisi valon?
Näin dramaattisesti päättyi 20 vuotta sitten julkaistu juttu Laitilan Sanomissa . Me tiedämme nyt, että tarina päättyi onnellisesti.
Lähde: Laitilan Sanomat, Tiihosen Kahvila- ja konditoria historiikki, Laitilan historia 1900-luvulla.
Lundholmin pakarituvasta Tiihosen kahvilaan
Keskuskadun kahvilan juuret ulottuvat 1860-luvulle asti. Rakennuksessa toimi alussa leipuri Edvard Lundholmin pakaritupa.
Leipuri Edvard Lundholm rakennutti taloon toisen kerroksen vuonna 1896. Se oli vuosituhannen vaihteen kynnyksellä iso puheenaihe, sillä se oli Laitilan ensimmäinen kaksikerroksinen rakennus.
Ossian ja Sanni Tala ryhtyivät isännöimään taloa vuonna 1912. Vuodesta 1919 Talalla toimi myös pieniä kauppoja, muun muassa Lisko&Aaltonen ja Hellen Stenroos .
Talan kahvilatoiminta vakiintui vuodesta 1925 alkaen, ja jatkui kolmessa sukupolvessa. Aarto ja Tuovi (Tupu) Talan jälkeen remmiin astuivat vuosina 1978 Eero ja Eeva-Liisa Tala .
Vuonna 1989 he myivät kahvilan raumalaiselle Kontion leipomolle. Pirkko Nieminen piti vuokralaisena kahvilaa yhdeksän vuoden ajan.
Kahvila tunnettiin vuosikymmenien ajan Talan kahvilana ja yhä edelleen tämä nimi elää, vaikka nuoremmat sukupolvet puhuvat jo Tiihosesta.
Ensi vuonna Tiihosen kahvila ja konditoria on toiminut Keskuskadulla 20 vuotta.
