
Laitilan Kappelimäen 12-henkinen luistelujoukkue voitti Raumalaiskiekkoilun Tuki ry:n ja Rauman Lukon järjestämän koulujen välisen luistelukilpailun keskiviikkona Lukko–Ilves -pelin erätauolla. Kakkos-, kolmos- ja nelosluokkalaisista oppilaista koostuva joukkue on pitkin kautta käynyt karsintoja ja finaalissa heitä vastaan asettui Eurajoen keskustan koulu. Kyseessä oli jo toinen vuosi peräkkäin, kun voitto tuli Laitilaan.
Finaali oli jäänyt parhaiten joukkueen mieleen – tietenkin eikä edes Kivikyläareenalle kerääntynyt yleisö saanut joukkuetta jännittämään. Kun oppilailta kysyttiin, miksi laitilalaiset ovat niin voitokkaita, vastaus tulee heti:
– Mikseivät olisi? Oskari Aaltonen kysyy.
Joukkueen vastaava opettaja Jaakko Aalto kiittelee järjestäjiä siitä, että tänä vuonna kilpailuaikataulut saatiin hyvissä ajoin etukäteen. Aikaisempina vuosina tieto kilpailusta saattoi tulla vain viikkoa etukäteen, mikä vaikeutti järjestelyjä. Kilpailu toimi siten, että vastustajat arvottiin ja voittajat karsittiin siten, että lopulta vastakkain oli kaksi parasta joukkuetta. Itse kilpailu luisteltiin niin sanottuna sukkulaviestinä. Luistelusuorituksesta teki haastavamman keilojen välistä pujotteleminen.
Joukkueeseen oli innokkaita tulijoita enemmän kuin joukkueessa oli paikkoja, mikä tarkoitti sitä, että ensiksi piti järjestää koulun sisäiset karsinnat. Karsinnoissa mitattiin nopeutta, mutta joukkuetta kootessa kartoitettiin myös joukkueen jäsenten sitoutuneisuutta ja perheen mahdollisuuksia osallistua kuljetuksiin.
– Kaikki toimi mahtavasti. Kaikki perheet olivat innolla mukana. Todella hyvin onnistuivat sekä kuljetukset että kannustaminen, Kappelimäen koulun rehtori Annika Mattila kertoo.
Osalle joukkueesta kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Yli puolet joukkueesta oli osallistunut kilpailuun jo aikaisempina vuosina.
– Joka vuosi olen ollut joukkueessa, julistaa Eemil Raitamäki .
Ensimmäistä kertaa joukkueessa luisteli muun muassa Alvar Mustonen .
– Ihan ensimmäinen kisa jännitti, mutta ei muuten, hän kertoo.
Mattila kertoo olleensa seuraamassa finaalia ja huomauttaa, että todennäköisesti häntä ja mukana olleita vanhempia jännitti paljon enemmän kuin joukkueessa luistelleita oppilaita.
Kaikki joukkueen 12 jäsentä pelaavat joko ringetteä, jääkiekkoa tai molempia. Aallon ja Mattilan mukaan osakiitos joukkueen menestyksestä kuuluukin Laitilan Jyskeelle.
– Toinen, mikä varmasti vaikuttaa laitilalaisten menestykseen on se, miten hyvin Laitilan jäähallissa on tarjolla vapaavuoroja. Lisäksi meidän koulullemme on paljon enemmän jääaikaa tarjolla kuin esimerkiksi Raumalla, hän kiittelee Laitilan kaupunkia.
Voitokas joukkue sai pääpalkinnoksi 600 euron arvoisen rahapalkinnon, joka on tarkoitettu liikuntavälineiden hankkimiseen koululle. Tavallisesti vinkkejä siitä, millaisille välineille olisi tarvetta, kysytään ensimmäiseksi joukkueen jäseniltä.
– Te voisitte yhdessä miettiä ehdotuksia ja kysellä vaikka kavereidenkin mielipiteitä, Mattila vinkkaa joukkueelle.
Aikaisempina vuosina voittorahoilla on Mattilan mukaan hankittu muun muassa sählymailoja ja -maaleja sekä välituntiliikuntaan sopivia välineitä.
Rahapalkinnon lisäksi joukkue sai jokaisesta osakilpailusta Rauman Lukon tuotepalkinnon.
– Pipo, kausikirja, kaulahuivi ja pyyhde, joukkue luettelee saatuja palkintoja.
Laitila on menestynyt luistelukilpailussa jo aikaisemmin, mutta viime vuoden voiton ja sitä edellisen voiton välissä ehti vierähtää kuusi vuotta. Mattila oli tuolloin joukkueen vastaavana opettajana ja kertoo, että menestystä tuli silloinkin useampana vuonna peräkkäin.
Mattilan mukaan Laitila on ollut mukana kilpailun alusta asti.
– Kun kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran meiltä kysyttiin, haluammeko mukaan, Mattila kertoo.