Laitila hakee uutta kulttuuri- ja liikuntasihteeriä sekä nuoriso-ohjaajaa – valiokunta esittää tehtävänimikkeisiin muutoksia

0
Laitilassa on käynnissä kulttuurisihteerin ja liikuntasihteerin rekrytointi. Mikäli valiokunnan ehdotus toteutuu, kummankin vakanssin nimike muuttuu, ja Laitilaan saadaan liikuntatoimen päällikkö ja kulttuuritoimen päällikkö.

Laitilassa on parhaillaan käynnissä haku uuden liikuntasihteerin, kulttuurisihteerin ja nuoriso-ohjaajan palkkaamiseksi. Kulttuurisihteerin virka on tarkoitus täyttää 1.8. lukien, muut mahdollisimman pikaisesti helmi–maaliskuussa.

Liikuntasihteeri sekä nuoriso-ohjaaja ovat hiljattain irtisanoutuneet ja Laitilan pitkäaikainen kulttuurisihteeri Jukka Vehmas on jäämässä eläkkeelle lokakuussa.

Torstain kokouksessa sivistysvaliokunta käsitteli kulttuuri- ja liikuntasihteerin sekä nuoriso-ohjaajan tehtävänimikkeitä ja päätti esittää niiden muuttamista. Taustalla on ajatus siitä, että jo nimikkeestä kävisi ilmi vakansseihin sisältyvä tehtävävastuu.

Sekä kulttuurisihteerin että liikuntasihteerin vakansseihin sisältyy tehtäväaluevastuu. Lisäksi Laitilassa on kaksi nuoriso-ohjaajan vakanssia, joista toiseen – täytettynä olevaan – myös liittyy tehtäväaluevastuu.

Kuntakentällä nimikkeissä on vaihtelevuutta, yleisiä ovat esimerkiksi palveluista vastaava, koordinaattori, päällikkö tai johtaja. Valiokunta päätyi esittämään, että kulttuurisihteerin nimike muutetaan kulttuuritoimen päälliköksi, liikuntasihteerin nimike liikuntatoimen päälliköksi ja tehtäväaluevastuun sisältävä nuoriso-ohjaajan nimike puolestaan nuorisotoimen päälliköksi.