Laitilan Kuvaajat aikamme polttavimman kysymyksen äärellä

0
Kuvaaja: David Sarmas

Ilmastonmuutos on ollut viime vuosina keskustelun keskiössä ympäri maailman. Valokuvaajat ottavat osaa debattiin 15 valokuvateoksen dokumentaarisella näyttelyllä Laitilan pääkirjastossa.

Maapallon ilmaston tulevaisuus on monisyinen kokonaisuus, joka kutsuu ottamaan kantaa usealla eri tavalla. Kevätnäyttelyssään Laitilan Kuvaajat lähestyykin asiaa lukuisista tulokulmista. Huomiota saavat esimerkiksi luonnon nykytila, kulutuskulttuurin vaikutus ja poliittiset toimenpiteet.

– Näyttelyä on valmisteltu usean kuukauden ajan. Valokuvaajien keskinäisissä tapaamisissa keskustelu on käynyt kiihkeänä esimerkiksi ilmastonmuutoksen eri ulottuvuuksista. Oman haasteensa projektiin on tuonut abstraktien ideoiden ikuistaminen kameran linssille, kertoo Laitilan Kuvaajien toiminnanvetäjä David Sarmas .

Kevätnäyttely on esillä Laitilan pääkirjastossa 9.2.–31.3.2020. Sisäänpääsy on maksuton

FAKTA
– Valokuvaajayhteisö Laitilan Kuvaajat on tuonut laitilalaisille silmänruokaa ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla.

– Laitilan pääkirjasto on toiminut yhdistyksen valokuvataiteen estradina jo useiden vuosien ajan, tarjoten yleisölle toinen toistaan mielenkiintoisempia teoskokonaisuuksia.

 – Näyttelyssä teoksia seuraavilta kuvaajilta: Matti Haapsaari, Tarja Ketoniemi, Jaana Jalonen, Ari Lehtonen, Esko Syrjälä, Olli Pärkö, Riku Kuurne ja David Sarmas