Apilaniityn päiväkodin 5-vuotiaat Kaisa Kivimäe, Väinö Simula, Joakim Virtanen, Rasmus Vainio ja Iisak Kelkka eivät viihdy kauaa paikoillaan. Apilaniityn Kimalaisiin kuuluville 5-vuotiaille liike on luontaista.
Paikallaan heidän ei tarvinnutkaan pysyä, sillä ohjelmassa oli Laitilan liikuntasihteerinä työskennelleen Elina Rautasen vetämänä liikuntataitokorttien jumppaliikkeitä, joita kuvattiin julkaistavaksi viikoittain Laitilan Sanomien verkkosivuilla. Liikuntataitokortit julkaistaan myös paperilehdessä.
Lapset suoriutuvat kahdeksan jumppaliikkeen kuvauksista kunnialla, vaikka lopussa osaa porukasta jo väsytti.
– Mahtavaa, että lapset ovat niin aitoja. Jos väsyttää, niin sitten mätkähdetään lattialle makaamaan. Kyllä aikuisiakin aina välillä väsyttää, Elina Rautanen hymyilee.
Väinö, Joakim, Rasmus ja Iisak kertovat tykkäävänsä ulkona leikkimisestä ja jalkapallon pelaamisesta.
– Minulla on kotona jaliskengät ja -paita, kertoo Iisak.
Kaisan suosikki on temppuilla kaverin kanssa päiväkodin pihassa olevassa merirosvolaivassa.
– Osaan tehdä voltin. Kaverini Netta osaa kuperkeikan, kertoo Kaisa.
Päiväkodissa työskentelevä Pauliina Ruusuranta kehuu lasten olevan ulkona innokkaita liikkujia.
– Teillä on ympäristö kannustava. Piha on aivan huikea. Kiitos päiväkodin suunnittelijoille, että tällainen on tehty. En ole ikinä nähnyt näin hienoa päiväkodin pihaa, Elina Rautanen kehuu.
Ruusurannan mukaan päiväkodissa huomaa, että osa lapsista liikkuu paljon ja toiset vähemmän.
– Se on meillä haasteena, että saisimme kaikki liikkumaan, Ruusuranta lisää.
Elina Rautanen painottaa viiden ensimmäisen ikävuoden tärkeyttä.
– Vanhemmilla on iso merkitys ja vastuu. Toisaalta kun lapsi on pieni, niin silloin me ulkopuolisetkin pystymme perheen arkeen ja elämäntapoihin vaikuttamaan, Elina Rautanen aprikoi.
Rautanen ja Ruusuranta pitävät tärkeänä saada koko perhe liikkeelle. Laitilassa mahdollisuudet ovat Elina Rautasen mukaan kiitettävät.
– Jäähallilla yleisöluistelu on aina sunnuntaisin ja koulun jälkeen on tarjolla vapaavuoroja.
Ruusuranta nostaa esille Laitilassa 16. helmikuuta jatkuvan ilmaisen luistelukoulun.
– Niin luistelua kuin uintia on vaikeampi oppia kouluiässä, Rautanen ja Ruusuranta toteavat.
Uinti on Elina Rautasen mielestä matalan kynnyksen lajina helppo koko perheen harrastus.
Apilaniityn päiväkodista käydään sekä luistelemassa että uimassa.
– Viime vuonna päästiin hiihtämäänkin, Pauliina Ruusuranta kertoo.
FAKTA
Laitilassa alkoi viime syksynä Ilo kasvaa liikkuen -hanke, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle liikkumisen ilo. – Kaikki päiväkodin yksiköt ovat tähän rekisteröityneet ja sitoutuneet. Myös perhepäivähoitajat ovat saaneet vinkkejä, mitä voisi tehdä, Elina Rautanen kertoo.
Yksi osa hanketta on sunnuntaisin monitoimihallissa järjestettävät ilmaiset Liikuntamaat.
– Kannattaa seurata ilmoittelua Liikuntamaasta, sillä sitä ei ole keväällä hallin varausten takia ihan joka sunnuntai.
Laitila on hakenut rahoitusta myös Ikiliikkujat -hankkeeseen, jossa yhdistetään eri sukupolvien liikuntaa ja viedään toimintaa haja-asutusalueelle.
Liikuntataitokorteilla voi pelata vaikka korttipelejä
Laitilan Jyskeen menestyneimpiin urheilijoihin lukeutuva aitajuoksija Joni Vainio-Kaila on laatinut 52 liikuntataitokorttia, joita julkaistaan Laitilan Sanomissa viikoittain.
– Kaupunki on maksanut Laitilan Jyskeen aitajuoksija Joni Vainio-Kailalle pienen sponsorituen, ja hän on tehnyt meille liikuntataitokortit, Laitilan liikuntasihteerin työt tammikuun lopussa lopettanut Elina Rautanen kertoo.
Joni Vainio-Kailan mukaan korttien liikkeet on suunnattu lapsille aina 2-vuotiaasta 14-vuotiaaseen asti.
– Jotkin liikkeet voivat ihan pienimmille olla liian haastavia, Vainio-Kaila kertoo.
Korttien tarkoitus on innostaa lapsia kehittämään motorisia perustaitojaan.
– Kortit voi sekoittaa ja valita liikkeitä satunnaisesti, tai sitten voi harjoitella liikkeitä luokittain sen mukaan mitä taitoa haluaa kehittää.
Kortin ylälaidassa olevat numerot asettavat tavoitemääriä suoritusten määrälle. Esimerkiksi rapukävelyä ensi kertaa harjoittelevalle riittää 6 askelta, kun taas harjaantuneempi voi yrittää kävellä putkeen 12 askelta. Vaikein taso on 18 askelta putkeen.
Korttien värit taas kuvaavat korttipakan eri maita.
– Kortit on numeroitu A, 2, 3,…,10, J, Q, K eli vastaamaan lähes normaalia korttipakkaa. Korteilla voi siis pelata myös joitakin korttipelejä.
Kortit on jaoteltu väreittäin neljään ryhmään:
Sininen: liikkumistaidot,
Vihreä: hyppelytaidot (+ kaksi kiipeämisliikettä),
Punainen: välineenkäsittelytaidot
Violetti: tasapainotaidot.
– Tarkoitus on, että pdf-tiedostosta olisi periaatteessa mahdollista valmistaa itse korttipakka tulostamalla, laminoimalla ja leikkaamalla. Parhaimmillaan lapset voisivat itse tehdä itselleen siis korttipakan, Joni Vainio-Kaila vinkkaa.
- LÄMMITTELY
Katso lasten lämmittely täältä https://www.youtube.com/watch?v=2Gu1RBBdE14 - RAPUKÄVELY Lasten rapukävely löytyy täältä https://www.youtube.com/watch?v=AmrNYQwtFIo