
Ossi Nyström
Perjantaina vietettiin kansainvälistä maitkailuoppaan päivää. Laitilassa päivää juhlistettiin Poukan talolla Laitilan oppaat ry:n toimesta. Tilaisuudessa jaettiin tuttuun tapaat Jättiläispatsas ansioituneelle laitilalaiselle toimijalle.
– Me teetettiin kymmenen vuotta sitten Jättiläispatsaita, jotka tehtiin tuolla nuorisoverstaalla. Silloin ajateltiin, että tilataan nyt reilusti kymmenen. Kun sama tekijä teki, niin ne ovat eri näköisiä, mutta niistä näkee, että kädenjälki on sama. Nyt niitä on jaettu kahdeksan, ja tänään jaetaan numero yhdeksän. Yksi on vielä jäljellä ensi vuodeksi, Lea Koskinen taustoitti.
– Me ollaan aina pyritty siihen, että Jättiläispatsas annetaan sellaiselle taholle, joka on tehnyt asioita Laitilan hyväksi täällä Laitilassa, ja joka on saanut vähän sellaista tunnettavuutta, että muuallakin tiedetään se juttu. Tänä vuonna patsas on päätetty antaa Louhenlinnalle.
Arkkitehti Ilpo Vuorelan suunnittelemassa Louhenlinnassa vietettiin ensimmäisiä juhlia vuonna 1996. Linnan emäntänä toimii Anne-Maria Antola-Pilppula.
– Louhenlinna on jo nähtävyys sinänsä. Toki sieltä saa hyvää ruokaa ja kaffetta ja muuta, mutta se ympäristö ja koko se linna, se on sellainen, mitä ei ole muualla. Siihen on Anne-Maria tehnyt ison homman, että se on pysynyt kauniina ja uudistunutkin. Joskus oli niitä hienoja porontaljoja penkeillä. Ne olivat hyviä ja lämpöisiä, koska välillä siellä oli vähän kylmä, Koskinen muisteli.
– Ja savuista, palkinnon vastaanottanut Antola-Pilppula muisteli menneitä aikoja.
– Sinäkin aina sanot, kun on ollut häät tai juhlat, että älkää nyt ihan sifonkihameessa tulko. Mutta aina joku tuli! Sitten oli niitä armeijan takkeja, niitä ostettiin, niin kyllä se oli aika hauskan näköistä, kun oli ihana sifonkihame päällä ja sitten sellainen karvaliivi päällä, Koskinen naurahti.
Jättiläispatsaan luovuttivat Antola-Pilppulalle Koskinen ja Virpi Rantala.
– Laitilan oppaat ry on myöntänyt kansainvälisenä oppaan päivänä 2020 Jättiläispatsaan numero yhdeksän Louhenlinnalle tunnustuksena mieleenpainuvasta miljööstä, jonka kiviseinien suojassa on luotu tunnelmallisia muistoja jo vuodesta 1996 alkaen, ja tehnyt näin ollen toiminnallaan Laitilaa myönteisellä tavalla tunnetuksi, Rantala luki.
Huomionosoitus tuli Antola-Pilppulalle täytenä yllätyksenä.
– Mietin tuossa kun minulle soitettiin, että tulkaas kahville, että mitä ihmettä, oppaan päivä. Ei minulle välähtänytkään! hän ihmetteli, ja lupasi, että Louhenlinnan korkealaatuinen toiminta jatkuu tulevaisuudessakin.
– Teemme jatkossakin työtä sen eteen, että ryhmiä kävisi meillä ja muuallakin Laitilassa. Kiitos paljon!