
Ilkka Simola
Jyskeen yleisurheilun kauden SM-mitalitili aukeni viikonvaihteessa Maria Antolan kävellessä hopeaa N19-sarjan 3000 metrillä omalla halliennätyksellään 16.52,74 Helsingin Liikuntamyllyssä järjestetyissä nuorten SM-halleissa.
Kyseessä oli Marian ensimmäinen hallikisa pm-kävelyjen jäätyä väliin sairastelun takia. Hivenen toipilaana kisaillut Maria ei vielä päässyt aivan viimekesäiseen rytmiin. Hän kuvailikin kisan tuntuneen treenikävelyltä mutta oli tyytyväinen suoritukseensa harjoitustausta huomioiden.
Akseli Hyytiä sijoittui M17 seipäässä kahdeksanneksi ylitettyään 405. Akseli puolestaan ei ollut tyytyväinen tulokseen.
Mies sai isomman seipään toimimaan, mutta pieni tekniikkavirhe ylösmentäessä esti ennätyslukemat. Tavoite oli valmentajaisä Ramin mukaan hypätä 10–20 senttiä korkeammalta.
Tyytyväisyyteen ei ollut syytä myöskään Akselin kovalla kilpakumppanilla Kalannin Vankan Otto Hiivolalla pm-kisoissa 429 ylittäneen nuorukaisen jäätyä nyt kuudenneksi 415 tuloksella.
Jenina Luotonen oli N17 korkeudessa 15. tuloksella 150. Oman ennätyksen sivuaminen viittä senttiä ylempää oli lähellä pohkeitten hipaisun pudottaessa riman kolmannella yrityksellä.
Toisena kisapäivänä ainoana jyskeläisenä startanneen Carolina Grönroosin 300 metrin aika 43,90 riitti N17-sarjassa 300 metrillä 26. sijalle 47 kilpailijan joukossa. Ulkoradoilla Carolina on kipaissut 0,04 sekuntia nopeammin.
Ilmari Vuorelalta kisat jäivät toistamiseen tällä hallikaudella väliin kuumeilun takia.
Akseli ja Carolina matkaavat samalle kisa-areenalle taas ensi viikonvaihteessa, jolloin vuorossa ovat SM-hallimoniottelut. Matkaseurakseen he saavat 15-tyttöjen sarjaan osallistuvan Lotta Metsärinnan.