Pääkirjoitus: Iso potti elinvoimaan

0

Mikä ihmeen Ravakka?

Näin moni tällä seudulla ihmetteli reilu parikymmentä vuotta sitten, kun Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka aloitti toimintaansa.

Reilussa kahdessakymmenessä vuodessa yhdistys on luonut toiminta-alueelleen niin vahvan brändin, että Ravakan nimi jo tunnetaan.

EU:n alkuaikoina hankkeiden byrokratia pelotti monia, mutta nyt kyläaktiivit ja muut toimijat ovat omin silmin nähneet, että hommat sujuvat ja tuloksia syntyy.

Kyliin on talkoilla rempattu kokoontumispaikkoja, rakennettu rantasaunoja ja luotu upeita luontokohteita. Pyhärannan Hierkonpolulla avomerimaisemia ovat eri vuodenaikoina ihastelleet tuhannet ihmiset.

Uusia juttuja on koko ajan vireillä. Esimerkiksi Laitilassa ryhdytään elvyttämään vanhaa kulttuuripolkua yhdessä Metsähallituksen kanssa.

Monessa toiminnassa innostus lopahtaa helposti rahaan, mutta Ravakan alueella sekin usein järjestyy.

Vakka-Suomen, Eurajoen ja Rauman alueella voidaan olla tyytyväisiä, sillä Leader Ravakka sai viime vuonna lisärahoitusta hankkeille, jotka lähtevät vauhtiin tämän vuoden aikana. Tänä vuonna jaossa on yhteensä yli miljoonan euron potti, joka on suurin koko ohjelmakauden aikana.

Rahat eivät tule automaattisesti, vaan ne ovat palkinto hyvin tehdystä työstä: Ravakan Leader-alue on valtakunnan kärkeä maaseudun kehittämishankkeissa.

Yhdessä tekemisellä on saatu elinvoimaa ja iloa maaseudulle. Rahoitusta voi hakea monenlaiseen toimintaan, kuten vaikkapa kylätalon aurinkopaneelien ja kompostorin hankkimiseen tai hyötypuutarhan perustamiseen.

Ravakan ”lottopotti” kannattaa nyt laittaa poikimaan yhteiseksi hyväksi. Paitsi hyviä ideoita, tarvitaan myös innostuneita tekijöitä. Koko toiminnan ideanahan on, että alueen asukkaat itse päättävät, mitä alueella kehitetään ja rahoitetaan.

Eija Eskola-Buri

eija.eskola-buri@laitilansanomat.fi