Pääkirjoitus: Väinön jalanjäljissä

0
Väinö Hilanne teki pitkän uran Laitilan ja Laitilan Sanomien hyväksi. Hän hoiti kirjastoa, toimitti lehteä ja ehti joskus viettämään myös vapaa-aikaa. Kuva Hilanteen suvun kotiarkistosta.

Laitilan kunnantalossa kokoontui tammikuussa 1925 joukko herroja, jotka päättivät perustaa sanomalehden. Kului muutama viikko, ja maailmanhistorian ensimmäinen Laitilan Sanomat näki päivänvalon.

Lehti sai heti alussa suuren suosion, juttuja luettiin ja niistä puhuttiin. Yritykset innostuivat markkinoimaan palvelujaan uudessa välineessä.

Toimituksen työvälineinä olivat kynä, paperi ja puhelin. Vasta 1980-luvun lopussa juttuja alettiin kirjoittaa tietokoneella, ja sivunvalmistuksessa siirryttiin paperi ja sakset –ajasta ruudulle.

Työtavoista riippumatta tärkeintä lehdenteossa on innostus paikallisiin asioihin. Siihen, mitä omilla kotinurkilla tapahtuu ja miksi tapahtuu. Tarinat ihmisistä ja ilmiöistä kiinnostavat.

Lehden tarjoama yhteisöllisyys on kuin superliima, joka kestää sukupolvesta toiseen.

95-vuotisjuhlavuoden kunniaksi teemme tänä vuonna kaksi erikoisnumeroa. Tänään ilmestyvän ensimmäisen nimi on Meidän Laitila & Pyhäranta . Marraskuussa tarjoamme näkökulmia paikallisiin aiheisiin Juuret –teemalla.

Lehden tehtävä on jakaa tietoa, mutta parhaimmillaan se saa liikkeelle myös tunteita. Niitä tarjoaa Solina Saarikosken juttu tässä lehdessä kahdeksankymppisten rakkaustarinasta: Laila Saarinen ja Unto Vähänen kertovat, miten varttuneella iällä syntynyt ystävyys on mullistanut heidän arkensa.

Me lehdentekijät toivomme, että voisimme tarjota lukijoillemme samanlaisen tunteen siitä, että yhdessä on hyvä olla.

Toimittaja Väinö Hilanne oli lehden ensimmäinen toimittaja, ja hänen olemuksena tuli tutuksi laitilalaisille 41 vuoden työuran aikana. Mitä hän mahtaisi tuumailla nykyisestä menosta lehdessä ja Laitilassa?

Veikkaan, että hän nostaisi peukkua kannustuksen merkiksi. Kun perustukset on vankat, Väinön jalanjäljissä on helppo astella kohti seuraavaa etappia – satavuotisjuhlia vuonna 2025.

Eija Eskola-Buri

eija.eskola-buri@laitilansanomat.fi