Vuoden 2020 ensimmäiset pyhärantalaisvauvat syntyivät Elsi ja Sakari Lehdon perheeseen Santtiolle tiistaina seitsemäs tammikuuta. Luitte ihan oikein, sillä tässä tapauksessa on käytettävä monikkoa.
3 080 grammaa painanut ja 50 senttiä pitkä Herra A tuli maailmaan kello 13.17 ja kaksoisveljeään 290 grammaa painavampi ja sentin pidempi Neiti B puolestaan tasan 20 minuuttia myöhemmin.
– Aika rauhallisia kavereita ovat molemmat, mutta luonne-erojakin on jo löytynyt. Pojalla kaiken pitää tapahtua heti, kun taas tyttö on vähän kärsivällisempi, Elsi Lehto luonnehtii.
– Kärsivällisyyttä tässä on välillä tarvinnut itsekin, kun vauvat välillä vaan itkevät. Mutta kun toisen saa rauhoittumaan, niin toinenkin on hiljaa. Vauvat vaan joskus itkevät, ei sille mitään mahda, hän jatkaa.
– Onneksi en joudu sentään tekemään kaikkea yksin. Sakarista on ollut iso apua samoin kuin perheen esikoisesta, nyt yhdeksänvuotiaasta Onnista . Mutta, kun Sakari on töissä ja Onni koulussa, on syli välillä ihan täynnä vauvoja, naurahtaa Elsi.
Elsin mukaan viikolla 37 käynnistetty synnytys sujui ongelmitta, vaikka siihen lopulta nelisen tuntia menikin.
– Pojan kanssa jouduttiin heti alkupäivinä käymään labrassa keltaisuuden takia, mutta nyt sitäkään ei enää ole, hän kertoo.
Monikkoperheen arjesta Elsi Lehto ei osaa vielä sanoa kovinkaan paljoa. Tästä syystä hän myöntääkin kaipaavansa aika ajoin vertaistukea muilta kaksosten äideiltä.
Sen enempää Elsin kuin Sakarinkaan suvussa ei ole kaksosia, eivätkä hekään sellaisia ihan heti ymmärtäneet odottaa.
– Ihan ensimmäisessä ultrassa näkyi vain yksi vauva, mutta seuraavassa kontrolliultrassa niitä olikin sitten jo kaksi. Sen tiedon varmistuttua oli ensireaktio hysteeristä naurua ja taisi siinä pari kyyneltäkin tulla, Sakari Lehto paljastaa.
Rakennusrestauroinnin artenomiksi valmistunut Elsi ja suunnittelijana laivapuolella työskentelevä Sakari ovat asuneet Santtiolta löytämässään vuonna 1934 rakennetussa hirsitalossa vuodesta 2008 lähtien. Mitään siteitä Pyhärantaan heillä ei aiemmin ollut.
– Minä olen itse kotoisin Mynämäeltä ja Elsi puolestaan Jämsästä. Se oli silkkaa sattumaa, että muutimme juuri tänne. Se oli nätillä puolentoista hehtaarin tontilla seissyt kiva talo, joka veti puoleensa. Käytännössä kaikki työt täällä on tehty itse ja tekemistä riittää varmasti vielä pitkään, Sakari
miettii.– Myös Pyhärannan sijainti ja rauhallisuus miellyttivät. Täällä kaikki on lähellä ja maisemat kauniita, hän lisää.
Lehtojen kaikki lapset ovat syntyneet pyhärantalaisiksi. Hetimiten Onnin syntymän jälkeen eli vuonna 2010 perheestä tehtiin ensimmäisen kerran juttu lehteen.
– Santtiolla asuva valokuvaaja Esa Urhonen kysyi, josko suostuisimme Länsi-Suomen haastateltavaksi. Kylässä syntyi samoihin aikoihin paljon muitakin lapsia, mutta Esa ilmeisesti halusi juuri meidät juttuun erikoisen elämäntapamme takia, Elsi selvittää.
Nyt tarvitaan lisäselvitystä. Erikoinen elämäntapa?
– Meillä ei esimerkiksi ole vieläkään vesivessaa ja hyvin on silti tultu toimeen, Elsi Lehto yllättää.