– Tunnustus myönnetään vuosittain yrityksille, jotka ovat panostaneet toiminnan kehittämiseen kuuntelemalla henkilöstön näkemyksiä yritykselle tärkeistä asioista, Vexve tiedottaa.
Eezy Spiritin henkilöstötutkimuksiin vastaa Suomessa vuosittain kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Joka vuosi Eezy Spirit myöntää erinomaisesti sijoittuneille yrityksille Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen. – Vexve nousi vuoden 2019 henkilötutkimuksen tuloksillaan näiden yritysten joukkoon.
Vexven lopullinen sijoitus keskisuurten yritysten sarjassa oli 11.
– Vexvelle tunnustus kertoo työyhteisömme vahvasta sitoutuneisuudesta ja uskosta yrityksen positiiviseen kehityssuuntaan. Tunnustus on kiitos kaikille työntekijöillemme onnistuneesti läpiviedyistä kehittämistoimenpiteistä tähän asti, kertoo Vexven henkilöstöpäällikkö Mirka Hautamäki .
Vuoden 2019 tulosten perusteella parannuksia on saatu aikaan lähes kaikissa toiminnoissa. Konkreettisina toimenpiteinä Vexvellä keskityttiin esimerkiksi yrityksen arvojen määrittelyyn, palautekulttuurin kehittämiseen sekä vastuualueiden selkeyttämiseen. Kokonaisvaltaista työtyytyväisyyttä mittaava PeoplePower®-luokitus nousi Vexven vuoden 2019 henkilöstötutkimuksessa yhdellä pykälällä AA-luokkaan. Asteikossa AAA on paras ja C huonoin.
TIESITKÖ
Vexvellä on tehtaat Laitilassa ja Sastamalassa.
Vexve on maailman johtava venttiiliratkaisujen toimittaja kaupunkien ja teollisuuden lämmitys- ja jäähdytystarpeisiin.
Vaativiin sovelluksiin kehitettyjä Vexven venttiili- ja säädintuotteita sekä hydraulisen ohjauksen ratkaisuja käytetään kaukoenergiaverkoissa, voimalaitoksissa sekä rakennusten lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmissä.
Vexve on osa Vexve Armatury Groupia, jonka omistaa kehitysyhtiö DevCo Partners Oy.