Toiminnanjohtaja Petri Hatakka: Toistaiseksi Crusell-viikon suunnittelu jatkuu normaalisti

0
Anna Erikssonin Jos mulla olisi sydän -konsertteja järjestetään Crusell-viikolla yhteensä kolme.

Näillä näkymin järjestyksessään 39. Crusell-viikko tarjoaa huippumuusikoiden esiintymisiä Uudessakaupungissa 25.7.–1.8. Tulevan kesän Crusell-viikkoa varjostaa epävarma tilanne, jossa koronaviruksen aiheuttaman uhan laajuutta ja kestoa ei pysty vielä tällä hetkellä ennustamaan.

– Toistaiseksi niin Crusell-viikon, kuin muidenkin Suomen kesäfestivaalien suunnittelu jatkuu kuitenkin normaalisti, sanoo Crusell-viikon toiminnanjohtaja Petri Hatakka.

– Seuraamme tiiviisti niin aluehallintoviraston kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määräyksiä ja ohjeita. Saamme lisäksi festivaalien kattojärjestön kautta ajantasaista tietoa juuri festivaaleihin liittyen.

Yleisötilaisuuksien järjestämiskiellon lisäksi myös viranomaisten asettamat matkustusrajoitukset aiheuttavat ongelmia kansainvälisen Crusell-viikon järjestämiselle.

– Mikäli tilanne pitkittyy ja matkustusrajoitukset jatkuvat vielä kesällä, tulee tämä vaikuttamaan suuresti ulkomaisten taiteilijoiden, sekä kurssilaisten saapumiseen Uuteenkaupunkiin. Nyt elämme kuitenkin päivä kerrallaan, ja toivomme kaikkien kannalta, että tilanne normalisoituu niin nopeasti kuin mahdollista, Hatakka kuvaa tilannetta.

Crusell-viikon ohjelman pääpaino on korkealaatuisessa kamarimusiikissa, mutta festivaalilla kuullaan lisäksi muun muassa Anna Erikssonia kolmessa konsertissa.

Klassismin mestarisäveltäjän Ludwig van Beethovenin (1770–1827) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 250 vuotta.

–Ensi kesänä juhlimme Beethovenia. Viikon ohjelmassa kuulemme Beethovenin hienoimpia kamarimusiikkiteoksia myös vanhoilla soittimilla esitettyin, kertoo Crusell-viikon taiteellinen johtaja Tuulia Ylönen .

Konserttiohjelmissa kuullaan myös paljon festivaalin nimikkosäveltäjän Bernard Henrik Crusellin musiikkia.

– Crusellille on pyhitetty myös kokonainen konsertti, jossa Crusell-asiantuntija Janne Palkiston juonnot syventävät periodisoittimin esitettyä musiikkia. Crusellia kuullaan lisäksi festivaalin avajaisillan risteilykonsertissa kahden nuoren klarinetistin Klaara Vasaran ja Julia Riman esittämänä. Risteilyllä pääsee tutustumaan myös Crusell-viikon muihin konsertteihin Tuulia Ylösen esittelemänä.

Beethovenin ja Crusellin lisäksi muita tuttuja säveltäjiä festivaalin ohjelmistossa ovat muun muassa Johannes Brahms, Igor Stravinsky ja Béla Bartók . Festivaalin harvemmin kuultuja säveltäjänimiä puolestaan ovat York Bowen, Amy Beach ja Anna Amalia von Brunswick-Wolfenbütte.

– Crusell-viikon esiintyjät ovat kotimaisia ja kansainvälisiä klassisen musiikin huippuja, joista osa opettaa myös Crusell-viikon puupuhaltimien mestarikursseilla. Uudenkaupungin Uuden kirkon suuressa päätöskonsertissa esiintyvät Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri yhdessä Crusell-viikon solistien kanssa, Hatakka tiedottaa.

Kamarimusiikkikonserttien ohella Crusell-viikolla on luvassa laaja kattaus kevyttä musiikkia. Uusikaupunkilaistunut muusikko Anna Eriksson esittää festivaalilla uransa tunnetuimpia kappaleita sekä voimakkaita tulkintoja maailman klassikoista. Erikssonin Jos mulla olisi sydän -konsertteja järjestetään suuren kysynnän vuoksi Crusell-viikolla yhteensä kolme.

Svengaavaa tanssimusiikkia on luvassa Partynight-konsertissa, jossa esiintyvät Linnan juhlista tuttu Kaartin Combo solistinaan vahvasta äänestään tunnettu Jepa Lambert.

– Perinteisen Lyhtyjen Yö -puistokonsertin pääesiintyjänä kuullaan Suomen kenties menestyneintä bluegrass-yhtyettä Jussi Syren & The Groundbreakersia.

Klassisen ja populaarimusiikin rajalla kulkee koko festivaalin päättävä Haavekuvia-konsertti, jonka tähtenä esiintyy baritoni Aarne Pelkonen . Intiimissä ja rennossa konsertissa Pelkosen kanssa esiintyvät eturivin muusikot Marzi Nyman, Jukka Perko, Eriikka Maalismaa ja Jani Pensola.

Mestarikurssit jatkavat Crusell-viikon perinnettä korkeatasoisen puupuhallinopetuksen saralla. Suositut mestarikurssit ovat suunnattu instrumenttien aktiivioppilaille. Mestarikurssien opettajina toimivat tänä vuonna Yehuda Gilad ja Asko Heiskanen (klarinetti), Olivier Stankiewicz ja Takuya Takashima (oboe), Jaakko Luoma (fagotti) ja Silvia Careddu (huilu).

Yleisö pääsee kuulemaan mestarikurssien opiskelijoita pääsymaksuttomissa Päivän puhalluksissa Uudenkaupungin torilla ja neljässä konsertissa seurakuntakeskuksessa. Kurssien opettajat puolestaan esittelevät taitojaan useassa konsertissa pitkin viikkoa.

Crusell-naiset pitävät jälleen kahvilaa torilla päivittäin Crusell-viikon ajan. Myynnissä on kahvia, leivonnaisia ja käsintehtyjä Crusell-tuotteita. Kahvilan tuotot käytetään Crusell-viikon toiminnan jatkumisen hyväksi.

Liput Crusell-viikolle ovat myynnissä 23.3.2020 alkaen Lippu.fi:n toimipaikoissa sekä Kirjakauppa Infossa Uudessakaupungissa.