Ensi kertaa vakkasuomalaisessa teatterissa – Emmi Lovén ohjaa Kaivolassa ja Laura Hurme Uudenkaupungin Teatterissa

0
Ohjaajakaverukset Emmi Lovén (vas.) ja Laura Hurme työskentelevät tänä vuonna Vakka- Suomessa.

Ari Anteroinen

Teatterin moniottelijat Laura Hurme ja Emmi Lovén ovat tunteneet toisensa yli kymmenen vuotta. Nyt he kumpainenkin ohjaavat Vakka-Suomessa.

Nummelasta syntyjään oleva Hurme ohjaa syksyllä Uudenkaupungin Teatteriin musikaalin Mannapuuroa ja mansikkaa , jossa Neon 2 -yhtyeen kappaleet johdattavat tarinaa eteenpäin.

Uudessakaupungissa syntynyt Lovén ohjaa puolestaan kesällä Laitilan Kaivolassa Kuin jäitä polttelis -komedianäytelmän.

– Vuonna 2009 olin lavalla Turun Ylioppilasteatterissa musikaalissa. ”Eme” tuli siihen koreografiksi ja oli myöskin lavalla, muistelee Hurme.

Teatteri Terve Tyttö oli perustettu noin vuotta aiemmin Turun Taideakatemiassa, missä Laura Hurme opiskeli.

– ”Eme” tuli Teatteri Terveen Tytön pikkujoulukabareeseen 2011 tuuraamaan minua, kun olin mukana Kuorosodassa.

Emmi Lovén tarjoutui myös ryhmän tuottajaksi, kun edellinen jäi pois.

– Olin valmistunut kulttuurituottajaksi vuonna 2007, Lovén kertoo.

– Vuonna 2016 hän tuli myös mukaan lavalle ja jäi, lisää Hurme.

Miten teatterista tuli kaksikolle se juttu?

– Ensikosketus oli se, kun äiti oli harrastajateatterissa. Itse menin lukioikäisenä nuorisoteatteriin, kertoo Laura Hurme.

Teatteri ei ollut hänellä ihan ykkösjuttu, sillä musiikki ja tanssi tulivat ensin.

– Lukiossa tuli ajatus, että teatterialaa voisi opiskella.

Uusikaupunkilainen Emmi Lovén kävi aikanaan musiikkiluokkaa.

– Osa kavereista oli mukana Uudenkaupungin Teatterin jutuissa. Esimerkiksi Lauri Ketonen oli samalla luokalla, paljastaa Lovén.

Koulussa oli myös esitystunteja, joissa Lovén oli innolla mukana.

– Lukioikäisenä pääsin mukaan Uudenkaupungin Teatterin Grease-musikaaliin. Myöhemmin lähdin opiskelemaan lisää musiikkiteatteria Paimion kansanopistoon ja siitä vielä tuottajakouluun. Luonto vaan veti siihen suuntaan.

Niin Hurme kuin Lovén ohjaavat nyt ensimmäistä kertaa Vakka-Suomessa. Hurmeella on ollut paljon ohjaustöitä Turun seudulla ja lisäksi esimerkiksi Somerolla.

– Ohjasin myös Salossa, missä Uudenkaupungin Teatterin väkeä kävi katsomassa. Sen jälkeen he soittivat ja pyysivät ohjaajaksi heillekin.

Lovénin ohjauspesti Laitilaan tuli Hurmeen kautta.

– Lauraa oli pyydetty sinnekin, mutta hänen kalenterinsa oli jo täysi. Hän pyysi kysymään minua, Lovén toteaa.

Kaivolassa oli vastassa kymmenen uutta kasvoa.

– Ainoastaan Jarkko Kupiaisen tiesin ennestään, Lovén sanoo.

Kaivolassa esitetään varta vasten ryhmälle kirjoitettu kantaesitys.

– Komedia kertoo kahdesta hirsiveistämöä pyörittävästä veljeksestä. Toinen on kovasti teknologiavastainen ja toinen taas innoissaan nykytekniikasta. Toisen tyttären mieli maailmalle tuo omat jännitteensä tarinaan, kuvailee ohjaaja Emmi Lovén.

Näytelmässä on mukana jonkin verran musiikkiakin.

– Kuin jäitä polttelis ei ole musikaali, mutta porukasta löytyy kyllä lauluvoimaa.

Musikaalista on kyseessä puolestaan Uudessakaupungissa. Sen ensi-ilta on kahdenkymmenen näyttelijän voimin marraskuussa.

– Olemme käyneet pikkuhiljaa kohtauksia läpi ja tutustuneet hahmoihin ja katseltu sävellajeja. Kun aikaa on, mennään vielä kevyesti kerran viikossa. Kesän jälkeen otetaan sitten kunnon startti, ohjaaja laura Hurme kertoo.

Kuinka pitkälle on ohjaajien kalenterit täynnä?

– Vuoden loppuun asti. Musikaalin jälkeen teemme varmaan Teatteri Terveen Tytön kanssa pikkujoulukabareen. Seuraavasta vuodestakin on keskusteluja jo käyty, sillä freelancerin pitää katsoa pidemmälle, Laura Hurme huomauttaa.

Emmi Lovén on hänkin jo suunnannut katsetta seuraavaan vuoteen.

– Tämän vuoden kuviot ovat selvillä, hän komppaa.

Niin Laura kuin Emmikin rohkaisevat lähtemään mukaan, jos teatteriharrastus lainkaan kiinnostaa.

– Antaa mennä vaan! Etsikää oma tienne, sillä alalla on erilaisia vaihtoehtoja, Lovén kannustaa.

Hurme lisää, että lavalle ei ole heti pakko mennä.

– Liity vaikka jonkun ryhmän jäseneksi, tutustu yhteisön toimintaan ja aisti ilmapiiriä. Voi mennä vaikka lippukassalle tai kahvioon, nikkaroida lavasteita ynnä muuta. Seuraavaksi voi olla vaikkapa ”se kolmas puu vasemmalta”.