Kesäkuun kutonen siirtyy ehkä elokuulle

0
Kesäkuun kutonen Uudessakaupungissa on kerännyt runsaasti väkeä nauttimaan alkukesästä ja liikunnasta. Arkistokuva: Ismo Kurkilahti

Kesäkuun Kutonen saattaa siirtyä koronaepidemian vuoksi kesäkuun alusta elokuuhun. Uudessakaupungissa järjestettävä naisten liikuntatapahtuma teki paluun muutaman vuoden tauon jälkeen viime kesänä.

– Tahtotila on vielä ollut, että tapahtuma järjestetään sovittuna ajankohtana 6. kesäkuuta, mutta jos tapahtuma siirtyy, varapäiväksi on päätetty lauantai 1. elokuuta. Silloin on myös Crusell-viikko. kertoo pääorganisaattori Maiju Koskivaara .

Korona ja poikkeusolot ovat pysäyttäneet ilmoittautumiset. Koskivaara kertoo, että edullisempaa osallistumismaksua on päätetty jatkaa huhtikuun loppuun asti.

– Seuraamme tilannetta ja tiedotamme heti, jos tulee muutoksia, Koskivaara lupaa.

Koskivaara kannustaa jatkamaan kuntoilua ja harjoittelua Kesäkuun Kutoseen.

– Nyt kannattaa nauttia ulkoilusta kauniissa keväisessä säässä. Tsempataan ja pidetään läheisistämme huolta.