Pääkirjoitus: Kesäsomettajaksi kaupungille?

0

Kevään merkkejä on ilmassa monenlaisia. Yksi sellainen on kesätyöpaikkojen avautuminen.

Haku on päällä monissa yrityksissä, ja osa paikoista on jo täytetty.

Laitilan kaupungissa avoinna on tänä vuonna 55 työpaikkaa vuosina 2001–2004 syntyneille laitilalaisille nuorille. Työpaikkojen joukossa on yksi kokonaan uusi tehtävä: kesäsomettaja saa tuottaa sisältöä kaupungin viestintäkanaviin.

Koululaisille kuukausi kesäsomettajana, urheilukoulun ohjaajana, hoitotyössä tai teknisen toimen hommissa ovat avartavia. Sinä aikana nuoret saattavat tehdä tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä siitä, mille alalle aikuisena ryhtyvät.

Kaupungin lisäksi paikkoja on avoinna runsaasti myös yrityksissä. Esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaalla on tänä keväänä avoinna ennätysmäärä kesätyöpaikkoja. Haut ovat helmi-maaliskuun aikana.

Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo kertoi helmikuussa yhtiön tiedotteessa, että kesätyöpaikat ovat osa yrityksen yhteiskuntavastuuta. Taustalla on myös halu löytää nuoria, joille kesätyöstä saattaa avautua polku vakituiseen työsuhteeseen.

OP Lounaisrannikon Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa kumppanina ovat alueen yhdistykset. Ne voivat pankin tuella tarjota 38 nuorelle ensimmäisen kesätyöpaikan kahdeksi viikoksi.

Varppeen koulun TET-messuilla koululaisilla oli mainio tilaisuus katsastaa kesätyömarkkinoita (sivu 8). Nuoret bongailevat avoimia paikkoja nykyään sosiaalisen median kautta, mutta mikään ei voita henkilökohtaista kohtaamista hakijan ja työnantajan välillä.

Nuorille tärkeää on työkokemus, ja oma raha, vaikka palkka ei olekaan se tärkein kriteeri kesätöitä haettaessa. Duunitorin tuoreessa selvityksessä työpaikan sijainti merkitsi jopa palkkaa enemmän nuorten kesätyöpaikan valinnassa.

Eija Eskola-Buri

eija.eskola-buri@laitilansanomat.fi