Koronavirus pilasi myös Jyskeen kiekkofinaalit – Upea kausi päättyi ennenaikaisesti tappioon

0
Jyskeen peliä seurasi runsaslukuinen yleisö. Kukaan ei tiennyt, että torstain peli jäi kauden viimeiseksi.

Juha Laine

Lähes 400 katsojaa sekä huikea junioreiden rumpuryhmä toi poikkeuksellisen atmosfäärin Laitilan jäähalliin torstai-iltana. Kakkosdivisioonan finaalisarja alkoi Jyskeen kotikentältä, ja kahdella voitolla piti kuitata sarjan voitto.

Valitettavasti isommat asiat tulivat väliin. Juuri torstai oli käänteentekevä urheilumaailmassa, jolloin monen lajin sarjat lopetettiin Suomessa tämän kauden osalta. Jyskeen pelaajat poistuivat pelin jälkeen hallilta tietämättöminä siitä, että finaalisarja ei jatkuisi enää Raisiossa lauantaina.

– Jätkien kanssa sovittiin lähtöaika ja sen jälkeen ei sitten enää nähtykään, Jyskeen valmentaja Mika Koski harmitteli yllättävää tilannetta.

Koronaviruksen aiheuttamat rajoitteet pistivät myös jääkiekkosarjat ennenaikaiselle lomalle.

Ainoa finaali oli Jyskeelle iso pettymys. Vastustaja oli jokerikortti, sillä RNK Hoci oli raivannut tieltään runkosarjan ylivoimaisen ykkösen Lauttakylän Lujan.

Laitilalaisryhmän pelaajista aniharva on tällaisessa tilanteessa ollut, ja liekö sillä ollut oma vaikutuksensa. Raisiolaiset pääsivät avauserässä 0–2 johtoon ja sen jälkeen isäntien ilmeet muuttuivat väkinäisiksi.

Halvaannuttavat osumat tulivat toisen erän puolivälissä, kun raisiolaiset muuttivat kahdella maalilla numeroiksi jo 0–4. Tästä huolimatta Jyske jaksoi yrittää, ja etenkin Jesse Kaupinsalon johtama ketju painoi pelin vastustajan päätyyn. Kaupinsalo pääsi jatkokiekosta vetämään rystyltä lähes tyhjään maaliin, mutta laukaus suuntautui yli.

Kun maalinteossa ei ollut onnikaan mukana, niin RNK:n irtiotto vain paheni. Viimeiseen erään lähdettiin tilanteesta 0–5 ja omissa kolisi heti erän alussa. Finaali päättyi lukemiin 0–7.

Jyske oli erittäin epäonninen, sillä välierissäkin voitot tulivat vieraskentältä, ja lauantain matsi olisi varmasti ollut toisennäköinen.

– Oltiin paljon verkkaisemmalla jalalla liikkeellä kuin vastustaja. Olihan meillä taas paikkoja, mutta nyt ei mennyt mistään sisään. Harmittaa yleisön puolesta, kun oli noin paljon väkeä paikalla ja etenkin niiden junnujen puolesta, jotka jaksoi rumpuineen kannustaa meitä loppuun asti, Koski kiitteli.

Pettymys oli luonnollisesti kova, kun päätös finaalisarjan keskeytymisestä kiiri korviin. Koski kuitenkin uskoi, että saavutus kirkastuu ajan myötä.

– Uskon, että pojat osaavat ennen pitkää olla ylpeitä itsestään. Olihan tämä kausi melkoinen temppu sarjanousijalta. Vielä ei ole kerrottu, kuka on mestari. Se ilmoitetaan kuulemma aikanaan, Koski kertoi sarjasijoituksista.