Koronavirushuoli leimasi valtuuston kokousta

0
Myös Laitilan kaupungintalo on suljettu koronavirustilanteen vuoksi.

Laitilan kaupunginvaltuuston kokous alkoi dramaattisissa tunnelmissa maanantaina, kun Suomen hallitus oli antanut vain hetkeä aikaisemmin tiedonannon ja kertonut, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot.

Toteaminen oli edellytys sille, että maassa alettiin valmistella valmiuslain käyttöönottoa. Valmiuslaki rajaa ihmisten oikeuksia ja vapauksia sekä lisää viranomaisten valtuuksia.

Parissa päivässä on tapahtunut paljon, joka näkyy Laitilankin katukuvassa. Esimerkiksi suurin osa koululaisia on jäänyt kotiin etäopetukseen, kirjastot ja kirjastoautot on suljettu, julkiset kokoontumiset on rajoitettu enintään kymmeneen henkilöön ja koronaviruksen riskiryhmään kuuluville 70 vuotta täyttäneille kansalaisille on annettu vahva suositus välttää kotoa poistumista ja sosiaalisia kontakteja.

Hallituksen linjaamat toimenpiteet ovat voimassa 13. huhtikuuta saakka. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta.

Valtuuston kokouksessa kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen nosti esiin sen, että ikääntyneiden karanteenikehotuksen noudattaminen tulee olemaan haaste.

– 70 vuotta täyttäneitä tulee suojata ja se vastuu on kaikilla. Tilanne haastaa ikäihmisiä, jotka ovat kotona ja tätä saattaa olla monen vaikea ymmärtää, mutta vastuu on meidän kaikkien. Toivon, että tämä otetaan vakavasti myös Laitilassa, Luukkonen sanoi ja muistutti esimerkiksi siitä, että nyt ei ole hyvä kyläillä isovanhempien luona.

Luukkonen totesi myös sen, että koululaisten etäopetus saattaa ajaa osan perheistä eri tavoin ahtaalle, ja uskoi että kaupungin tukitoimia tarvitaan.

Luukkonen muistutti valtuuston kokouksessa myös, että kaupungin henkilöstöä voidaan nyt vallitsevissa poikkeusoloissa siirtää työyksiköstä toiseen. Lähinnä viitattiin siihen, että lisäkäsiä saatetaan tarvita normaalia enemmän sosiaali- ja terveystoimessa.

– Kaupungin palveluksessa olevia ihmisiä voidaan siis siirtää muihin tehtäviin ja näin ihmiset voivat tehdä eri tehtävää kuin mihin heidät on palkattu, Luukkonen pohjusti.

Ainakin tämän hetken tiedon mukaan juuri tähän henkilöstön mahdolliseen siirtämiseen kaupungin toimipisteeltä toiselle liittyy myös Laitilan kaupunginhallituksen ensi tiistain kokous. Esityslistalla on vain yksi asia: koronavirustilanteeseen liittyen koko kaupunkia koskevan yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen.

Valtuuston kokouksessa sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen sekä sosiaali- ja terveysjohtaja Jussi Mattila kertoivat niistä käytännöistä, joita valmiuslain käyttöönotto Laitilassa tarkoittaa.

Mattila kertoi, että Laitilaan on tehty terveyskeskuksen kellariin, Laitilan työterveyden tiloihin, erityinen koronavastaanotto, joka on eristetty muista tiloista.

– Olemme valmistelleet sinne yhteistyössä teknisen toimen ja Laitilan työterveyden kanssa tilat, joihin kuuluu kaksi potilashuonetta ja wc-tilat. Pandemiavastaanotto on eristetty muusta toiminnasta, jotta koronavirusta ei levitetä mihinkään, Mattila kertoi.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Jussi Mattila kertoi myös, että Laitilalla on muiden Varsinais-Suomen kuntien tavoin ollut pulaa suojavarusteista, esimerkiksi maskeista. Hän uskoi asiaan ratkaisua jo tällä viikolla, sillä neuvottelut tarvikkeiden saamiseksi on aloitettu.

Mattila kertoi myös terveydenhuollon keskittyneen Laitilassa vain kiireellisten asioiden hoitoon eli tarjolla on vain päivystysaikoja.

– Jos on koronavirukseen sopivia oireita, niin pitäisi jäädä kotiin sairastamaan, ellei kuulu riskiryhmiin. Tavoitteena on, että ei kuormiteta terveydenhuoltoa.

Myös Mattila muistutti ikäihmisten poikkeuksellisesta tilanteesta, ja kertoi Laitilassa olevan noin 1 500 yli 70-vuotiasta.

– Naapuriapu olisi nyt enemmän kuin toivottavaa. Viranomaiset eivät pysty kaikkia ikäihmisiä auttamaan, vaikka saisimme lisää resursseja sivistystoimesta.

Koronavirustilanne näkyi konkreettisesti Laitilan valtuuston kokouksessa myös siten, että poikkeuksellisesti yleisöä ei paikalle päästetty ja valtuutetut pitivät

 

toisiinsa suositellut turvavälit eli salissa istuttiin harvassa.